maanantai 22. toukokuuta 2017

Tahdon asia

Näin keväällä aina, suunnilleen samoihin aikoihin, huomaan sen. Minä olen puutarhaihminen. Toukokuussa.
Toukokuu onkin meikäläisen huippusesonki tällä saralla. Ihana toukokuu, kun mikään ei vielä kasva kunnolla, kun päivät ovat kirkkaita ja kauniita ja ruohonleikkuria ei vielä tarvitse ottaa tallista.
Sitten tapahtuu jotakin... hyttyset saapuvat sankoin joukoin, samoin vuohenputket ja elämänlanka ja muutamat muut kutsumattomat kasvit, rikkaruohot, joiden nimiä en tiedä.
Vaikka olisin kuinka trendikäs, en millään jaksaisi syödä kaikkia pihan vuohenputkia. Nokkoset sentään koitin syöttää perheelle yhtenä kesänä.




Nyt kun sesonkini on kuumimmillaan, huomaan käyskenteleväni iltaisin pihalla ihmettelemässä ensimmäisiä maasta työntyviä kukkia. Niitä onkin aika paljon - sinivuokot jo menivät, mutta valkovuokot ovat juuri nostaneet hennot kukkansa, samoin ensimmäiset lemmikit, joita pieneen rinteeseen on levinnyt satamäärin. Ahomansikan yksinäinen kukka on rohkeasti kukassa lämpimällä seinustalla. Raparperit puskevat vartta jo siihen malliin, että helposti saisi ensimmäisen mehumaijallisen keitettyä mehuksi mansikoiden kanssa.




Useimmiten teen suunnitelmia kulkiessani jokailtaisilla puutarhakiertueilla. Tuo puska pitää leikata, oksat katkoa, kasvimaa kääntää ja jos vaikka perunaa tänä kesänä taas pitkästä aikaa. Rosamundea, innostun! Valtavan perennapenkin (lue: vuohenjuuripenkki) olen suunnitelmissani kääntänyt lukuisia kertoja, vuorannut maan kuitukankaalla, levittänyt kuorma-autollisen uutta multaa ja istuttanut kasvit takaisin. Siinä se sitten on kukkinut koko pitkän kesän. Suunnitelmissani. Todellisuus on toinen juttu. Koska kuitenkin nyt on toukokuu ja kaikki on juuri nyt ihanaa, en viitsi pilata tätä juttua ujuttamalla mukaan inhottavaa todellisuutta.




Kuherruskuukausi puutarhan kanssa kestää yleensä kahdesta kolmeen viikkoon - no, joskus on mennyt viikko, puolitoista vielä kesäkuustakin, ennenkuin hanskat tipahtavat kädestä ja sesonki loppuu. Yhtä nopeasti kuin alkaakin.
Olen kuitenkin oppinut naamioimaan valtavan pettymykseni omaa puutarhanhoitoani kohtaan, kun viimeistään juhannuksen tienoilla alan puhua hiukan satumaisesti villiintyneestä puutarhasta. Se vaan kuulostaa niin ihanan romanttiselta ja salaperäiseltä. Jos sinne tänne ripottelee hiukan ruosteessa olevia peltisiä kukkapurkkeja ja soikkoja, vanhoja kastelukannuja ja muuta sopivaa, voi lopputulosta kutsua jopa romuromanttiseksi. Idyllistä! (Kunhan muistaa siirtää niitä ruohonleikkurin tieltä...)
Näin huijaan itseäni siinä muiden ohessa ja poimin kameran kanssa muutamat tarkoin valikoidut palat ja pihan sopukat, joita sitten katselen tyytyväisenä koneen ruudulta.

Älkää ymmärtäkö väärin, rakastan todella paljon puutarhaani! Vanha tammi, koppurainen omenapuu ja kuivettuneet marjapuskat. Kurttulehtiruusu, joka leikkii aina ensin kuollutta, mutta heinäkuussa puhkeaa upeaan kukkaan. Juhannusruusu, jonka tuoksu kantautuu sisälle asti avoimesta ikkunasta. Kumpareet vanhassa sammaloituneessa nurmikossa. Vanha penkki, jolle ei uskalla enää istua koko painolla. Kaikki rakkaita. <3




Näin me eletään, puutarha ja minä. Vuodesta toiseen. Ja joka toukokuu tulee se kaunis ilta, jolloin istun terassin keinussa ja haistelen ihanaa vihreää kevätilmaa. Silloin kuulen maasta, mehevän mullan vierestä pienen kysymyksen:

- Tahdotko sinä, Ellis, olla puutarhaihminen?
Ja minä vastaan:
- Tahdon, tahdon!!


Ellis

14 kommenttia:

  1. Kuule Ellis,minä ymmärrän sinua ja puutarhasi kutsua erittäim hyvin!
    Eikä pelkästään tätä puutarhajuttua. Tuntuu, että koko elämä menee juuri kuvailemallasi tavoin. :)
    Rakastan innostumista,kympillä "juu tuon teen ja laitan" ja suon itselleni
    myös sen toisen vaihteen-kun asia ei enää olekkaan tapetilla.
    Eihän kaikkea suunniteltua olekkaan tarkoitus toteuttaa...itse suunnittelu ja into siihen on niin ihanaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa!! Kiitos Mirjam-Matilda, oot kyllä niin samalla aaltopituudella varustettu kuin minä! Mä ajattelen juuri noin, se innostuminen on ihanaa, vaikka vääjäämättä sitä seuraa jossain kohtaa lannistuminen. Eihän kaikki voi olla viherpeukaloita, ei vaan voi. Mutta onneksi siitäkin voi haaveilla. Eihän sitä koskaan tiedä :)
      Ihania hetkiä ja innostuksen puuskia toukokuulle!

      Poista
  2. Voi, onpa helpottavaa kulla, että on muitakin minunlaisiani. Vaikka puutarhani on kotipihassa pieni, lopahtaa sen hoito jo usein kesäkuussa. Kasvimaalle istutetut yrtit villiintyvät ja kukkaset kaipaavat hoitoa.
    Kesäkodin puutarhan olen antanut ihan tarkoituksella villiintyä.Toukokuussa sitä viihtyy pihalla iltamyöhään kun ei itikat vaivaa, nautitaan siis täysillä näistä sopuisista päivistä kotipuutarhassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samassa veneessä siis näiden puutarhajuttujen kanssa, ihana kuulla. Nautitaan tosiaan, kesä on niin ihanaa aikaa <3

      Poista
  3. Kun saisi pidettyä kukkasensa elossa mutta kun kaikki kuolee, ne mesikasvitkin :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla vähän sama vika. Oon varsinainen anti-viherpeukalo... :)

      Poista
  4. Kuulostaa niin tutulta tämä toukokuu ja suunnittelu :D Mulla paraatipaikalla oleva kukkapenkki on suunniteltu ja rakennettu mielessä joka vuosi uudelleen. Vieläkin siinä on samat kukat kuin tähän muutettaessa 9 vuotta sitten. Tai no lisäksi toki voikukkaa, peltokortetta jne.. Joskohan jo tänä kesänä ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, tää helpottaa mua, kun teitä muitakin samanlaisia puutarhureita löytyy :)

      Poista
  5. Allekirjoitan tämän postauksen sisällön jokaista yksityiskohtaa myöten!
    Tahtoa olisi huomattavasti enemmän kuin tietoa, taitoa, aikaa ja varsinkin kärsivällisyyttä. Yritän päästä mahdollisimman vähällä eli rönsyilevä ja runsas on hyvin salliva käsite mitä tulee meikäläisen puutarhaan ;) Hyttyset, punkit, kotilot ja varsinkin vuohenputket, saavat innostukseni laantumaan. Jo 10 kesää on menty tällä tyylillä tai pitäisikö sanoa tyylittömyydellä, ja niin mennään varmasti tämä 11. kesäkin :)

    Ehkäpä sitten eläkkeellä.......tai sitten ei =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ansku <3 niin samat kuviot meillä... ja joo, eläkkeellä ehtii :D

      Poista
  6. Vähän villimmät puutarhat ovat kimalaisten, perhosten ja siilienkin kannalta niitä parhaita! Luonto saa mielestäni puutarhuroida omiaankin, se kuuluu asiaan ja rakastan sellaisia vähän villiintyneitä puutarhoja, joissa voi seikkailla ja tehdä löytöjä. Liian viivoitetut pihat eivät minun silmääni miellytä.

    Nauti siis toukokuusta ja koko kesästä seikkaillen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Marianna, näet tämänkin niin positiivisesti kimalaisten, perhosten ja siilien kannalta. Kiitos <3 Samaa mietin, villiintyneet ja rönsyilevät puutarhat on munkin mielestä niitä ihanimpia!

      Poista
  7. Tuo kuulostaa niin tutulta... Ihana saada täältä vertaistukea. Keväästä ja alkukesästä olen puutarhaihminen minäkin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ninnu, tää oli mulle myös helpotus, että teitä muitakin samanlaisia puutarhaihmisiä löytyi :)

      Poista