Toscanan auringon alla part.3

Minä uskoa satuihin. Keijuihin, peikkoihin, tonttuihin ja onnellisiin loppuihin. Satumaiseen tuuriin ja siihen, että kun tarpeeksi uskoo, voi saavuttaa haluamiaan päämääriä. Toki on jaksettava uskoa. On jaksettava tehdä töitä ja nähtävä vaivaa. Mutta jos ei yritä, ei voi onnistua. Jos ei haaveile, ei voi olla lapsellisen onnellinen haaveen täyttymisestä.

Matka Toscanaan on ollut haave. Olen jaksanut pitää sitä yllä vuosikausia. Olen haaveillut siitä ja sen kumpuilevista maisemista. Tiilikattoisista kivitaloista, kukista valtavissa ruukuissa ja loputtomista viiniviljelmistä. Pienistä mutkittelevista teistä maaseudulla. Auringonlaskuista ja värikkäästä taivaanrannasta.

Yksi monista haaveista tänne tultaessa oli, että voisin löytää Bramasolen - tuon talon Toscanan auringon alla -elokuvasta. Se on varmaan ollut monen muunkin "pyhiinvaelluskohde" täällä, mutta kovin niukasti siitä ja sen sijainnista kuitenkin löytyi faktaa netistä. Tai ainakaan minä en meinannut löytää. Mutta yrittänyttä ei laiteta!

Niinpä me löysimme eilen pienen seikkailun jälkeen Cortonan rinteillä mutkittelevan tien. Sen yhden mutkan takana, ei kovinkaan kaukana, oli kellanruskea kivitalo, jonka pihaa kiersi rautaportti. Portin vieressä oli pieni kiveen hakattu syvennys, johon voi tuoda kynttilän tai kukkasia (saatatte muistaa, kuinka elokuvassa vanha papparainen toi aina kukkia muurin syvennykseen). Jotakin tuttua talossa oli, ehkä parveke, joka antoi tielle päin... talon koko ja väri. Rautaportissa oli nimilaatta: Bramasole. Voitte arvata, kuka oli onnensa kukkuloilla! :D

Talo on niin korkealla, että pihaan ei voi mitenkään nähdä - mikä on hyvä juttu asukkaiden kannalta. Ikkunat olivat kuitenkin auki ja jostain talon uumenista kuului iloista puheensorinaa. Meitä ei niinikään voinut kunnolla nähdä, joten mitään huonoa omaatuntoa ei tästä pikaisesta portilla pyörähtämisestä ja parin valokuvan nappaamisesta voinut mitenkään saada. Ei taidettu olla ihan ensimmäisiä, eikä ainoita ;) ;)

Meidät ohjasi lopulta perille pieni tripadvisorin vinkki, josta nappasin osoitteen. Sen klikkasin suoraan Google Mapsin navigaattoriin, joka ohjasi meidät suoraan perille.
(Vinkkinä muille samanlaisille leffahörhöille, talo löytyi tämmöisestä osoitteesta: Localita Torreoni 150-154, Cortona)

Samalla puolella Cortonan kukkulaa löytyy toinenkin todellakin käymisen arvoinen paikka  (kiitos Viipi vinkistä!). Ikiaikainen Le Cellen luostari, Franciscus Assisilaisen perinteitä vaaliva, yhä toiminnassa oleva luostari. Sekään ei ole monen kilometrin päässä Cortonasta ja sinne johtaa ruskeat opasviitat jo Cortonaan menevältä tieltä lähtien. Suuntaa auton nokka kuitenkin Torreonin suuntaan, niin satut nopeammin oikealle tielle.

Kun astuu luostarin portista sisään, astuu aivan toiseen aikaan. Tosi vaikuttava paikka. Suurin osa luostarin alueesta on privaattia aluetta, sillä täällä asuu yhä munkkeja, mutta pienenkin osan näkeminen on hieno kokemus.

Olin juuri sanonut ääneen, miten siistiä olisi nähdä paikan päällä edes yksi ihan oikea munkki.. olin miettinyt, ovatko he todella ruskeakaapuisia miehiä, joilla on naru vyötäisillä. Ja kas kummaa, kun tulimme sillan yli ensimmäiseen rakennukseen, edessäni seisoi munkki ruskeassa kaavussa, naru vyötäisillään. Hän katosi kuitenkin samantien jonnekin luostarin uumeniin.

En malttanut olla ajattelematta, minkälasta elämää nuo miehet viettävät valitsemallaan tiellä tuossa melko karun näköisessä, joskin todella kauniissa paikassa. Luostarin symmetrinen ruusutarha oli uskomattoman näköinen.

Päivät menevät lomallakin nopeaan ja viikko on pian vierähtänyt. Palasimme juuri Cortonan lauantai-illasta. Siellä jazz ja katusoittajat olivat vallanneet pienet kujat ja ilmassa oli säveliä ja hilpeyttä. Pääsimme näkemään yhdet italialaiset häät aitiopaikalta ravintolan terassilta. Paukkuraketit ampuivat ilmaan kimaltavia konfetteja ja taivaalle nousi lopulta iso kimppu valkoisia ilmapalloja.

Huomenna, kun pakkaan matkalaukun, katson tarkkaan ympärilleni. Painan mieleeni nämä tuoksut ja värit. Sisiliskon keltakirjavan selän sen kiirehtiessä ikkunaluukun ohitse kotiinsa.
Sen hiukan vinon kohdan muutenkin vinossa makuuhuoneen katossa, johon silmä osuu ensimmäisenä aamulla herätessä. Sadettajan sihinän puutarhassa, pelargoniat ja laventelit.

Jätän tänne pienen palan itsestäni, että se juurtuisi tähän punertavaan maaperään, pienen viiniköynnöksen viereen. 
Että olisi palattava takaisin.

Ciao!

Ellis