torstai 29. kesäkuuta 2017

Värjätyt pitsit

Mulla on ollut pitkään tekemättömien hommien listalla yksi asia, joka on konkreettisesti täyttänyt pyykkikaapista yhden korin. Eikä se ole mikään sukkapyykki :D

Korissa on lojunut vanha kellertävä tädin virkkaama sänkypeitto, joka värinsä takia ei ole oikein osunut käyttöön tällä vuosituhannella. Niinpä se on ollut majoittuneena pyykkikoriin, jos jonakin päivänä saisin sen värjättyä.
Pikkuhiljaa pyykkikoriin etsiytyi myös vähän tahraisia vanhoja pitsinpätkiä ja kellastuneita pitsiliinoja. En osaa edes sanoa, kuinka kauan nuo ovat korissa marinoituneet - kiitos ison pyykkikaapin - ihan rauhassa ovat saaneet siellä maata.

Vihdoin eilen osui käsiini siivouskaapista taannoin ostamani Dylon -väripaketti, jonka samantien tyhjensin pyykkikoneeseen (rumpuun). Värijauheen päälle kaadoin tavallista ruokasuolaa noin puoli kiloa ja sitten vaan kaikki pitsit peittoineen päivineen koneeseen.
40° pesuohjelma päälle ja sen jälkeen vielä toinen kerta pyykkiaineen kanssa - valmista tuli!
Laiskuuttani en edes kastellut värjättäviä ennen koneeseen laittoa, vaikka ohjeessa niin neuvottiin. Voi olla, että sillä on joissain tapauksissa merkitystä, jos esim. isoja lakanoita värjää, mutta nämä ainakin värjäytyivät tasaisesti.




Lopputulos oli tosi kiva! Sänkypeittokin pääsee kaapin perältä käyttöön ja pitseille tulee varmasti käyttöä ompeluhommissa.

Onneksi olin ostanut väriaineita kaksin kappalein... seuraavaksi väriä pintaansa saavat yhdet vanhat lakanat, joille onkin luvassa vielä jatkoaikaa uuden värin myötä.

Iloa päiviisi!

Ellis


12 kommenttia:

  1. Aivan ihanan värisiä tuli vaatteistasi. Noitahan voisi yhdistää farkkukankaan kanssa johonkin ompelutyöhösi.
    Itse kokeilin talvella lakanan värjäämistä mustaksi, koska tarvitsin mustaa matonkudetta. Siitä ei kuitenkaan tullut mustaa, vaan melkeinpä tumman vihreää. Olisi pitänyt varmaan laittaa kaksi pakkausta väriä.
    Mukavaa alkavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuli minustakin! Mä olen pari kertaa kokeillut värjätä ja kummallakin kerralla oon kyllä ollut lopputulokseen tyytyväinen. Varmaan jos on paljon tai isokokoisia värjättäviä, kannattaa laittaa enemmän väriä. Liekö materiaali tai koostumus vaikuttanut myös?
      Kauniita loppuviikon päiviä sinne, toivottavasti vähän lämpenisi jo taas!

      Poista
  2. Minun on jo pitkään pitänyt tehdä tuota samaa. Kirpparilta hamstrattuja pitsejä kun on kerääntynyt melkoinen läjä. Ihana lopputulos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, onnistui kyllä oikein hyvin! Värjääminen on kyllä kivaa ja niin vaivatonta, kun voi koneessa värjätä.

      Poista
  3. Ihanaa!! Kaunis sininen! Arvaa alkoiko poltella tämä homma nyt... onneksi loma alkaa ja sen päämääränä on tehdä käsitöitä... nyt ehkäpä jotakin värjäystöitäkin!

    Iloa sinunkin päiviisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kivalta sun lomasuunnitelmat! Juuri tuohon Annin kommenttiin vastasinkin, miten vaivatonta värjääminen on, kun sen voi tehdä koneessa. :)
      Ihanaa heinäkuista viikonloppua!

      Poista
  4. Kiva idea päivittää kellastuneet pitsit taas käyttökelpoisiksi värjäämällä<3 Hmmm...pitääkin tarkistaa omatkin kätköt sillä silmällä katsellen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Saa monelle jutulle käyttöikää, kun päivittää värjäämällä.
      Hyvää viikonloppua <3

      Poista