Toscanan auringon alla part. 1

No niin, tässä sitä ollaan. Olen löytänyt maanpäällisen taivaan, uskokaa tai älkää. Monen vuoden haaveilun jälkeen olen vihdoin päässyt Toscanaan, auringonkukkapeltojen ja huojuvien sypressien äärelle. Huokaus.

Kaikki alkoi oikeastaan jo vuonna 2004, kun eräänä pimeänä iltana palasin elokuvista. Olin joitakin kuukausia aiemmin itse tehnyt elämässäni rohkean päätöksen ja ostanut itselleni ja lapsilleni oman kodin, talon, joten ei ollut vaikeaa asettua elokuvan päähenkilön saappaisiin hänen selviytyessään impulsiivisen päätöksen jälkeen italialaisen talon remontoinnista ja uuden elämän aloittamisesta siellä. Toki, minähän olin turvallisesti kotiseudulla, eikä talostani repsottanut ikkunaluukut, mutta jotenkin vaan samaistuminen päähenkilön kirjailijattareen oli enemmän kuin helppoa.
Romanttista hömppää, sanoisi joku. Ainakin etämies, joka tuossa vieressä nyt kuitenkin myhäillen tutkii lähialueen viinitiloja ja miettii, mihin voitaisiin huomenna ajella... <3

Saavuimme Toscanaan kaikessa rauhassa sunnuntaina. Vuokra-auto löytyi helposti ja pian jo pieni harmaa Ford kiiti moottoritietä Roomasta pohjoiseen. Parin tunnin ja yhden pysähdyksen jälkeen löysimme majapaikkamme vahingossa juuri, kun olin ilmoittanut, että olemme eksyneet. Pienen kujan ja alamäen päätteeksi navigaattori ilmoitti meidän olevan perillä, vaikka edessä näkyi kuitenkin vain viiniköynnöksiä, peltoa ja muutama oliivipuu. Niin, ja jalkapallokenttä. Heti, kun pienen automme nokka kääntyi ympäri palataksemme takaisin, huomasin sen: pyöreän rautaisen kyltin, joka heilui hiljalleen kevyessä kesätuulessa ja jossa luki majapaikan nimi.

Ajoimme pitkän sypressikujan läpi ja pian edessä kohosi kiviraunion näköinen, jyhkeä rakennus, jossa oli mintunvihreät ikkunaluukut.
Hoidetusta piha-alueesta huomasi heti, että tultiin paikkaan, jota vaalittiin ja hoidettiin rakkaudella ja hyvällä huolenpidolla. Kukkaruukkuja ja korituoleja oli pitkin puutarhaa ja muutama vieras istui vehreällä allasalueella, muualla ei näkynyt ketään. Odottelusta ja huhuilusta huolimatta ketään ei näkynyt. Lopulta emäntämme otti meidät vastaan puhelimitse ja kehoitti meitä asettumaan taloksi huoneistoon, jonka ovasta löytyisi avain roikkumasta.

Viileän kivitalon portaat johtivat ensin toiseen kerrokseen, sitten vielä ylemmäs, kunnes pysähtyivät ruskean oven eteen. Lukossa roikkui avain valkoisen sydämen kanssa ja oven takaa löytyi pieni kattohuoneisto. Korkea tiiliseinä, kylpyhuoneen kattoikkuna, vinot katot, puinen iso vaatekaappi, tiililattia, korkea rautainen sängynpääty ja ne ikkunaluukut. Lintujen laulu, joka tulee suoraan sisälle.

Samana iltana ajoimme vielä muutaman kilometrin päähän Cortonaan. Tie kiemurteli vuorenrinteellä niin, että melkein huimasi. Perillä kaikki kadut olivat täynnä ihmisiä ja autoja paikallisen perinnejuhlan takia. Juhlaväki oli pukeutunut keskiaikaisiin vaatteisiin ja huilut soivat kujilla samalla, kun jonglöörit esittivät pallotemppujaan.

Koska oli sunnuntai-ilta, kaupat olivat kiinni, mutta ravintolat onneksi auki myöhäisille ruokailijoille. Ruoka maistui pikku terassilla, josta avautui ehkä yksi kauneimpia auringonlaskuja kapean kujan välissä. Taivas näytti siltä kuin joku olisi maalannut pensselillä pitkän vedon oranssia, sitten vähän keltaista ja vaaleaa vaniljaa.

Cortonan rinteen huikeat maisemat, lasi viileää toscanan viiniä ja huoleton, sydämellinen italialainen mentaliteetti, jossa kenelläkään ei ole kiire mihinkään... kiitos ja hyvää yötä!

Ellis

Tahdon asia

Näin keväällä aina, suunnilleen samoihin aikoihin, huomaan sen. Minä olen puutarhaihminen. Toukokuussa.
Toukokuu onkin meikäläisen huippusesonki tällä saralla. Ihana toukokuu, kun mikään ei vielä kasva kunnolla, kun päivät ovat kirkkaita ja kauniita ja ruohonleikkuria ei vielä tarvitse ottaa tallista.
Sitten tapahtuu jotakin... hyttyset saapuvat sankoin joukoin, samoin vuohenputket ja elämänlanka ja muutamat muut kutsumattomat kasvit, rikkaruohot, joiden nimiä en tiedä.
Vaikka olisin kuinka trendikäs, en millään jaksaisi syödä kaikkia pihan vuohenputkia. Nokkoset sentään koitin syöttää perheelle yhtenä kesänä.

Nyt kun sesonkini on kuumimmillaan, huomaan käyskenteleväni iltaisin pihalla ihmettelemässä ensimmäisiä maasta työntyviä kukkia. Niitä onkin aika paljon - sinivuokot jo menivät, mutta valkovuokot ovat juuri nostaneet hennot kukkansa, samoin ensimmäiset lemmikit, joita pieneen rinteeseen on levinnyt satamäärin. Ahomansikan yksinäinen kukka on rohkeasti kukassa lämpimällä seinustalla. Raparperit puskevat vartta jo siihen malliin, että helposti saisi ensimmäisen mehumaijallisen keitettyä mehuksi mansikoiden kanssa.

Useimmiten teen suunnitelmia kulkiessani jokailtaisilla puutarhakiertueilla. Tuo puska pitää leikata, oksat katkoa, kasvimaa kääntää ja jos vaikka perunaa tänä kesänä taas pitkästä aikaa. Rosamundea, innostun! Valtavan perennapenkin (lue: vuohenjuuripenkki) olen suunnitelmissani kääntänyt lukuisia kertoja, vuorannut maan kuitukankaalla, levittänyt kuorma-autollisen uutta multaa ja istuttanut kasvit takaisin. Siinä se sitten on kukkinut koko pitkän kesän. Suunnitelmissani. Todellisuus on toinen juttu. Koska kuitenkin nyt on toukokuu ja kaikki on juuri nyt ihanaa, en viitsi pilata tätä juttua ujuttamalla mukaan inhottavaa todellisuutta.

Kuherruskuukausi puutarhan kanssa kestää yleensä kahdesta kolmeen viikkoon - no, joskus on mennyt viikko, puolitoista vielä kesäkuustakin, ennenkuin hanskat tipahtavat kädestä ja sesonki loppuu. Yhtä nopeasti kuin alkaakin.
Olen kuitenkin oppinut naamioimaan valtavan pettymykseni omaa puutarhanhoitoani kohtaan, kun viimeistään juhannuksen tienoilla alan puhua hiukan satumaisesti villiintyneestä puutarhasta. Se vaan kuulostaa niin ihanan romanttiselta ja salaperäiseltä. Jos sinne tänne ripottelee hiukan ruosteessa olevia peltisiä kukkapurkkeja ja soikkoja, vanhoja kastelukannuja ja muuta sopivaa, voi lopputulosta kutsua jopa romuromanttiseksi. Idyllistä! (Kunhan muistaa siirtää niitä ruohonleikkurin tieltä...)
Näin huijaan itseäni siinä muiden ohessa ja poimin kameran kanssa muutamat tarkoin valikoidut palat ja pihan sopukat, joita sitten katselen tyytyväisenä koneen ruudulta.

Älkää ymmärtäkö väärin, rakastan todella paljon puutarhaani! Vanha tammi, koppurainen omenapuu ja kuivettuneet marjapuskat. Kurttulehtiruusu, joka leikkii aina ensin kuollutta, mutta heinäkuussa puhkeaa upeaan kukkaan. Juhannusruusu, jonka tuoksu kantautuu sisälle asti avoimesta ikkunasta. Kumpareet vanhassa sammaloituneessa nurmikossa. Vanha penkki, jolle ei uskalla enää istua koko painolla. Kaikki rakkaita. <3

Näin me eletään, puutarha ja minä. Vuodesta toiseen. Ja joka toukokuu tulee se kaunis ilta, jolloin istun terassin keinussa ja haistelen ihanaa vihreää kevätilmaa. Silloin kuulen maasta, mehevän mullan vierestä pienen kysymyksen:

- Tahdotko sinä, Ellis, olla puutarhaihminen?
Ja minä vastaan:
- Tahdon, tahdon!!


Ellis

Toukokuun parhaat sekunnit

Mistä aloittaisin, kun toukokuun päivät ovat olleet niin täynnä kaikkea. Töitä, harrastuksia, töitä, tapaamisia, töitä, lumisadetta. Arkea ja juhlaa. Viileää koillistuulta ja pitkiä to-do -listoja. (Rakastan listoja! Mutta entäs, kun pitää jo tehdä listoja listoista??! Jokohan tipahditte kärryiltä? )

Sitten vihdoin tulee se viikonloppu, jota on odotettu! Yhtäkkiä, perjantai-iltana tuuli kääntyy kaakkoon, aurinko alkaa lämmittää ja talo on taas täynnä elämää. Valot loistavat ikkunoista ja eteisen kynnysmatto täyttyy kengistä. Yhtäkkiä muistuu mieleen, että on toukokuu - sekin pääsi jo unohtumaan rakeiden ropistessa ja ikkunoita raapatessa pakkasöiden jäljiltä.
Perjantai-ilta on saapuvia junia, saunanlämmitystä, pizzailtaa ja kuohuvaa. Mukaan mahtuu koirien jälleennäkemisen riemuakin. Hääräilen keittiössä ja kuuntelen, kuinka aikuiset lapset muistelevat lapsuuden kommelluksiaan.

Ilta pimenee yöksi. Ollaan sovittu, että seuraavana aamuna herätään ajoissa, koska olen toivonut äitienpäivälahjaksi yhteistä aikaa lasten kanssa ja retkipäivää Isojärven kansallispuistoon. Opiskelijoiden budjeteille sopivana tämä toive otetaan ilolla vastaan ja kuitataan. Ja minä saan laatuaikaa ja jotain, mitä ei voisi löytyä yhdestäkään lahjapaketista.

Valot sammuvat kuitenkin ihan liian myöhään, yökyöpeleitä kun ollaan koko joukko.
Retkestä tulee ihana ja pieni viivästys matkaan lähdössä ei haittaa hiukkaakaan. Aurinko pilkistelee välillä ja ilmassa tuoksuu keväinen metsämaa.

Kuljetaan polkuja rauhaksiin. Lapset, minä, etämies ja koirat. Pysähdellään. Annetaan ajatusten juosta. Jutellaan ja jutellaan, välillä kuljetaan hiljaa. Sitten jostain tulee nenään jo savun hajua, kun nuotiopaikalla on jo joidenkin aikaisemmin matkaan lähteneiden makkarat tulilla.

Niin meidän päivä ja viikonloppu etenee.
Pitkään nukuttuja aamuja, retkieväitä, reppuun kaatunut kaakao ja vaahtokarkkeja nuotiossa. Päiväunia ja saunapuiden kantoa. Yksi uuniin kuivunut paisti, pelastukseksi koituneet lihapullat ja kermakakkua. Äitejä ja maailman paras mummu. Yksi parisuhdekävely. Koirakaveruksia.

'

Lyhykäisyydessään siinä kaikki oleellinen. Välillä yhtä hullunmyllyä, mutta ihanaa sellaista. En vaihtaisi hetkeäkään. No, vaihtaisin.. että sunnuntain jälkeen voisi tulla vielä toinen sunnuntai, kun kaikki loppuu aina liian aikaisin ja lopulta aina pakataan laukut ja tulee aina kiire junalle. Osa lähtee ja osa jää, niin se menee. Mutta jos ei välillä lähtisi, ei voisi koskaan palata <3



Ellis
 

Kesäkalenteri 2017 ja pikkuinen mekkokauppa

Kesä kesä kesä... tuttu sana, mutta eipä ole vielä näkynyt. Kevätkin lymyilee vielä jossain, eikä meinaa millään uskoa, että pitäisi tulla jo hoitamaan omat hommat.
Mutta pinkka kesäkalentereita on sentään ollut jo tovin odottamassa hyllyssä. Tällä kertaa kalenterissa on mukana toukokuukin - alkaahan kesä usein vähän varkain jo toukokuulla! :)

Kalenterissa on (jälleen) pieniä omia laatikoita tärkeille kesämuistoille ja omille jutuille <3
Kiinnitä nipsulla seinään tai magneetilla jääkaapin oveen ja pysyt kärryillä kesämenoistasi!
Ja niinkuin huomaat, kynänjälki on jälleen vapaata - vinksin vonksin ja ilman viivotinta, niinkuin tapana on. Mutta siksipä juuri - samanlaista et löydä kaupasta. :D

Kesäkalenteri on muuten oivallinen pieni muistaminen vaikka omalle äidille - helppo postittaa ja mukaanhan voi toki lisätä vaikka värikynät, jos värittäminen on mieluisaa puuhaa.

Kooltaan kesäkalenteri on A4 ja se on painettu 190g mattapintaiselle, vähän tukevammalle paperille.
Hinta on edelleen sama 4€ (+ postit) ja voit tilata sitä lähettämällä sähköpostia osoitteeseen
tingelstiina@hotmail.com.

Talvella innostuin näpräämään tilkuista, nauhoista, helmistä ja muista pikku ihanuuksista mekkotauluja. Ensin väkersin omaksi iloksi, sitten vähän lähti lapasesta ja tauluja syntyi yli omankin tarpeen.

Jokunen taulu päätyi jo uuteen kotiinkin, mutta näitä ensimmäisen satsin tauluja olisi muutamia valmiina kehystettynä vailla uutta kotia. Mikä kiva idea tässäkin vaikka äidille - varsinkin, jos hän pitää vaatteista!

 Taulujen taustana on vanhaa tapettia ja mekkoihin on käytetty vanhaa farkkua, villapaitaa, pitsejä, nauhoja, helmiä ja mitä milloinkin. Näitä oli talven pimeinä iltoina aivan ihanaa väkertää - nyt kehystellessä alkoi itseasiassa tuntua siltä, että näitä voisi tehdä lisää.

Kehyksiä olen pyrkinyt löytämään myös kierrätettynä, mutta olen kyllä näihin joutunut ostamaan uutena, kun sopivan kokoisia - tai -näköisiä - ei löytynyt tarpeeksi.

Taulujen koko on suurinpiirtein 15x20 cm ja kaikissa on lasikehys. Taulujen hinta on 25€ /kpl (+postit).
Mekko-ostoksille pääset sähköpostitse: tingelstiina@hotmail.com.

Toivottavasti kohta saataisiin jo ihan oikeatkin mekot päälle. Nyt vielä villasukat tiukasti jalassa ja lumilapio ulko-oven pielessä ;)


Huhtikuun Ellis <3

Pieni pääsiäiskimppu

Tulin eilen kotiin oman kotikylän kukkakaupan kautta. Helmiina on pieni, sympaattinen puoti keskellä kylää. Rappusilla voi jo ihailla helmililjoja ja hyasintteja ja kauniita asetelmia.

Samaisilta rappusilta on vain muutamia askeleita kylän kauppaan, kampaamoihin, apteekkiin, kauneushoitolaan, huoltoasemalle ja pankkiin - noin äkkiä summattuna. Kylän tori ja kaunis järvenselkä ovat nekin kivenheiton päässä ja näköpiirissä. Keskellä kylää ja kaikkea tarpeellista siis ollaan! :)

 Aivan liian harvoin tulee poikettua kukkakaupassa ja kukkaostoksilla ylipäänsä. Josko sitä voisi vähän useammin ilahduttaa itseään ja hakea kotiin pientä piristystä ja käsityötä kukkakimpun merkeissä - oikeita kädentaitajia kukkien sitojat kyllä ovat.

Eilen en osannut valita kauniiden, valmiiksi sidottujen kimppujen joukosta "sitä oikeaa", joten valitsin kylmäkaapista muutaman kauniin oksan, joista kauppias-Niina taikoi kädenkäänteessä kauniin viemisen kotiin. <3

Nyt tulikin just mieleen, jos veisinkin kukkakaupalle seuraavalla kerralla oman kauniin astian, johon Niina voisi loihtia pienen koristeen... :D

Mulla taitaa alkaa muutenkin peukalo vihertää... en ole vielä saanut hengiltä mummun asunnosta tänne adoptoitua palmua (kuuluisat viimeiset sanat??) ja floristi-ystäväni Ullan jo marraskuussa tuoma kasvi myös vihertää vielä :D :D Mehikasvi valitettavasti menehtyi vajaan parin vuoden ikäisenä, mutta sen tilalla on nyt pikkuruinen rahapuu.

Ohraa en kylvänyt tänä vuonna ollenkaan. Ei vihreää mahan täydeltä, vai miten se menikään. ;)

Oikein rauhaisaa pitkäperjantaita!

Ellis