keskiviikko 1. elokuuta 2012

Jeans, jeans, more jeans...

Heeeiii, tervetuloa elokuu! I´ve been waiting for you!

Ai miksikö?

* No, ensinnäkin olen elokuun tyttö, tosin vasta loppukuun, mutta kuitenkin.
* Toiseksi, ei enää hyttysiä. Ainakaan niin paljoa.
* Kolmanneksi, ihanat omenantuoksuiset ja (toivottavasti) lämpimät illat, pimenevät sellaiset.
* Neljänneksi, arki palaa uomiinsa ja elämään palautuu rytmi (joka toki tietää myös koulujen ja sitä  myöten töiden alkamista, mutta... sekin alkaa jo olla ihan kivaa. Kai. On se.).

Tässä näitä syitä nyt alkuun. Ja onhan tässä sitä paitsi lupa odottaa kaunista elokuuta, kun alkukesä oli niin sateinen. Sellaisen siis tilaisin, pliis <3

Ompelukset ovat jotenkin olleet vaiheessa. Oon syyttänyt kamalaa heinänuhaa, jonka lääkitys saa mut jotenkin väsyneemmäksi. Tänään keksin, että syy saattaa löytyä myös erittäin sekaisesta farkkukaapista. Kun avaat kaapin, sieltä hyökkää päälle noin kymmenen paria farkkuja heti kättelyssä. Toiset kymmenen paria saat kerätä lattialta, kun olet puistellut päältäsi ne hyökänneet. Lisää löytyy kaapin uumenista, kymmenittäin.

Laskin tänään, että noin 95 paria farkkuja on sulloutunut kaappiin. Lisäksi sieltä löytyy parikymmentä farkkuhametta, pari paitaa ja vanha farkkumekko. Materiaalia siis piisaa... :)
Osa on jo saksittu ja on ilman taskuja, lahkeita tai muuta... osa odottaa vielä vuoroaan.

Ostan kohdalle sattuneita edullisia yksilöitä kirppiksiltä ja nykyään aina silloin tällöin meillä saattaa roikkua kassillinen farkkuja oven kahvassa - joku ihana on käynyt tuomassa omia tarpeettomia farkkujaan mulle. Aika moni tuttava ja tuttavan tuttava on keksinyt kysyä, otanko farkkuja ja vieläkö tarvitaan. Otan. Tarvitaan. Ihanaa. Kiitos <3

Huomaa Elma... materiaalivastaava, joka vahtii, mihin hyllyyn mikäkin pari menee.. :)


Tänään iltapäivällä, jossain tavattomassa tarmonpuuskassa (joka ei ikävä kyllä kestänyt kovin kauaa), päätin, että NYT kaappi siivotaan:

* yhdelle hyllylle siniset kokonaiset, kasseihin käytettävät, viereen harmaat/ mustat samanmoiset
* toiselle hyllylle tyynyliinoihin tai muihin juttuihin käytettävät
* kolmannelle hyllylle patalappuihin, mattoihin ja sen sellaisiin tuunattavat farkut
* neljännelle hameet ym muut ei-housut
* alas silputut ja repaleiset, joissa vielä jotain käytettävää

Jo vain alkoi inspiskin löytyä, kun saatiin jokin logiikka ja järjestys paikalle. Mökkisaunaan lähtiessä kaappasin kassiin kahdet joustavat, tummat farkut, sakset sekä virkkuukoukun saunakamppeiden kaveriksi.

Ajatuksena oli kokeilla virkkaamalla tossua... ostin näet taannoin Tammelan torilta aivan ihanat mustat, trikookuteesta tai ontelokuteesta... siis siitä pitsimattokuteesta, virkatut tossut. Tuntuivat kivalta jalassa, konepestävät ja muutenkin mukavat. Olen jossakin käsityölehdessäkin joskus vastaavanlaisia tossuja katsellut, enkä tullut ottaneeksi ohjetta talteen... mutta... kokeilemaan vaan :)
Yhden töppösen virkkamiseen ei kovin kauaa mennyt, oikeasti suurin työ tässä projektissa oli farkkujen saksiminen suikaleiksi.
Laitoin ympärille vielä koristeksi & piristeeksi punapilkkuisen nauhan.


Yksi juttu tässä meni vähän pieleen... oli hitusen vaikeaa ensimmäisellä kerralla arvioida kokoa, enkä tullut ottaneeksi mustaa valmista tossuparia mukaan, joten tuntumalla mentiin - ja vähän liian isohan tästä tuli mun jalkaan...


Hmmm... mahtaiskohan etämies ilahtua tällaisista "kusiluikkareista"?? Maltan tuskin odottaa... :D
Paitsi, että toinen töppönen... sitä ei vielä ole. Saas nähdä, osaanko tehdä toisen samanmoisen :S

Elokuun alkua kaikille,

Ellis <3



17 kommenttia:

  1. Wautsi! Nuo tossut on tosi hyvä idea!!!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Alkuperäinen idea virkatuista tossuista tosiaan ei ole omani, mutta sovelsin tuota farkkuun - toimii! :))

      Poista
  2. Olet aikamoinen farkkuideanikkari! Minäkin pidän elokuun pimeistä kuutamoöistä, mutta se töihin meno...hmmm...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Huomenna soi herätyskello aikaisin, lähden piipahtamaan koululla. Keskiviikkona sitten pääsee taas tositoimiin. Kumma, miten sitä koulun alkua sitten taas odottaa, kun se aika alkaa olla lähellä :)

      Poista
  3. Mulla myös kangaskaappi jälleen kaaoksen vallassa. Sitä kun ryhtyy siivoamaan saa ahaa-ideoita ja ihmetyksiä "onko mulla ollastakin kangasta?" Kaappi pysyy siivouksen jälkeen harmittavan vähän aikaa siistinä. Kuka sitä oikein käy mylläämässä?
    Ihana tossu!
    Mukavaa elokuun alkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mä myös teen ihania löytöjä ihan omasta kaapista! samoin oman vaatekaapin kätköistä saattaa löytää hyvin jemmattuja, lähes uusia mutta unohdettuja vaatteita :))
      Kiitos :) Samoin sinulle ihanaa elokuuta!

      Poista
  4. Sulla on tosiaan materiaalia varastossa yhteen jos toiseenkin kassiin! Ja ihanaa, kokonainen kaappi farkuille. Jospa mullakin joskus, nyt ne majailevat epämääräisen sekaisin Ikean sinisissä kasseissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On... materiaalia on! Mulla on näille tarvikkeille peräti kolme kaappia - ja yksi lipasto ja ison vanhan kirjoitus-ompelupöydän kahdeksan laatikkoa... ja silti on tavarat aina hukassa ;)
      Kukahan siellä sotkee? :D

      Poista
  5. Ihanaa kun sulla on "farkkukaappi"! :)
    Elokuu on muuten kiva...mutta se tietää syksyä ja talvea...kauhulla odotan taas kylmää...hrrrr...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaista varastoa ei kyllä voisi edes pitää ilman kaappia( tai paikkaa, johon sulloa ne näkymättömiin)...
      Juu en minäkään mitenkään hanakasti odota talvea, pyryjä ja pakkasia. Mutta elokuu... <3

      Poista
  6. Huhhuh...eipä ainakaan materiasta heti tule pulaa...:)

    Hienon tossunkin olet saanut aikaiseksi...sen ensimmäisen...:D

    Mukavaa elokuuta sinulle, elokuun tyttö♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta :D
      Kiitos... toinen tossukin on jo ollut valmiina, värkkäsin sen heti seuraavana päivänä - hyvät tuli :)
      Kiitos samoin sinulle, ihanaa elokuuta!

      Poista
  7. Hyvä että mateeriaalia riittää :)Minäkin oon muutes elokuun tyttö
    Voipi olla etämies ilonen jos saat toisenkii tossun sille valmiiksi♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on :)
      Etämiestä hiukan nauratti tossut... tykkäsi kyllä!
      Oletko sinäkin loppukuun tyttö?

      Poista
  8. Tossu on hieno! Elokuusta ja työarjesta en oo ihan vakuuttunut, joten kiltti muistuta ja vakuuta mua jatkossakin, että tää on kivaa, jooko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Kyllä lupaan ja vakuutan!! Huomenna starttaan itse koulutielle... meen laitaan luokan kuntoon, haisteleen uusia kirjoja ja sitä rataa... siitä se taas lähtee :))

      Poista
  9. Upeat tossut ! Heinänuhaa poden minäkin ja apteekista rohmusin kaiken mitä löysin...Cetrizin, nenätipat jne. No, eiköhän se tästä taas :) Elokuu on mukava kuukausi ja varsinkin illat ovat hienoja - nautitaan siis loppukesän tunnelmista ! Hyvää viikkoa sinne sinulle.

    VastaaPoista