Asante-asiaa ja pääsiäiskuulumisia

Mä olen jo jonkin aikaa ollut onnekas ja päässyt mukaan lukuisille safareille.
Ihan Afrikkaan asti ja ihan omalta sohvalta käsin!

Katsellut akaasian alta suuria kissapetoja, huokaillut ihokarvoja nostattavia maisemia ja värejä.
Tuntenut nenässä hiekan ja savannin pölyn ja sen, kuinka jääkylmä kuplajuoma valuu kurkusta alas auringon kuumentaman päivän jälkeen, kun saa istua retkituoliin ja nostaa jalat pienen pöydän kulmalle poninhäntä vähän vinossa...
Jaanan blogin nojatuolimatkat ovat paitsi ihanan koukuttavia ja arjesta irrottavia, myös vieneet paikkoihin, joista ei olisi voinut koskaan muuten tietää. Yksi niistä paikoista on Mogran orpokoti.

Noin vuosi sitten silmiini sattui Jaanan blogikirjoitus (kliks), josta tämäkin postaus oikeastaan juontaa. Valvoin myöhään tuona iltana ja vielä ennen nukkumaan menoa kurkistin koneelle. Vähän puolivaloilla, puolen yön tietämillä... Siellä mua odotti pysäyttävä tarina. Tosi tarina. Yhtäkkiä ei väsyttänyt , vaan ajatukset juoksivat ihan toisaalla. Yön tunteina mietin, että asiaan on pakko reagoida jotenkin, joten tartuin "kynään" ja purin tuntemukseni pieneen postaukseen:

***Olen viime päivinä miettinyt asioita, jotka pysäyttävät.

Sellaisia, jotka saavat ajatukset karkaamaan ja pienet, arkiset murheet unohtumaan suuren ilon tieltä - tai vastaavasti tuntumaan pieniltä, niin pieniltä, jonkun murheellisen tapauksen johdosta.

Joskus pysäyttävä asia voi olla uutinen lähipiiristä. Se voi olla iltapäivä-uutisen lööppi, jonka luettuasi ajattelet: ei voi olla totta!

Jonakin yöhön kallistuvana päivänä se voi olla jonkun toisen blogikirjoitus, jonka luet juuri ennen nukkumaan menoa, konetta sulkiessasi.
Se voi olla niin ajatuksia herättävä, että se herättääkin sinut juuri siinä hetkessä niin valveille, että uni ei meinaakaan enää tulla. Herättää tajuamaan, että maailma ei rajoitu näihin seiniin, ei näihin teihin tai rajoihin.
Jossain, maailman toisella puolella, on elämä, joka voi olla yhtä suuri ja yhtä onnellinen, vaikka mahtuukin pienen pieniin raameihin... omaan sänkyyn ja pieneen peltilaatikkoon.

Syntyi vastustamaton halu tehdä jotain.
Edes jotain pientä.
Tiedän... yksi korsi keossa on pienen pieni, mutta toisaalta - sekin on osa kokonaisuutta.
Tiedän... on onneksi muitakin, jotka tämä samainen kirjoitus on pysäyttänyt, lähes tyrmännyt.
Jäämme siis odottelemaan, minkälaisia keinoja ja väyliä auttamiselle avautuu.... *** (lisää täällä)

Niin ryhdyin odottamaan. Odottamaan lisää tietoa ja jotakin keinoa ja väylää auttaa ja osallistua jollakin tavalla. Nyt odottaminen voi loppua, väylä on avattu!

Tänä keväänä päivänvalon on nähnyt kolmen naisen voimin perustettu hyväntekeväisyysyhdistys
Asante ry.

Yhdistyksen sivuilta voi lukea tarkempaa tietoa yhdistyksen taustoista, näistä vahvoista naisista yhdistyksen takana, sekä niistä tarinoista ja ajatuksista, jotka ovat johtaneet Asanten syntyyn. Voit kurkata mm. Mogran orpokodin ja Matharen slummikoulun arkeen ja nähdä, mihin apu menee.
Tieto siitä, että apu menee suoraan kohteeseen, perille ilman väliportaita, on tärkeää.
Jokaisen panos, pienikin, on sekin tärkeää!

Jos sinä haluat auttaa, kurkkaa ja tutustu Asanten sivuille ja liity jäseneksi <3
Sivuilta löydät ohjeet, miten pääset mukaan - linkki löytyy myös tuosta blogin sivupalkista.
Facebookissakin voit tykätä, yhdistys löytyy nimellä Asante - matkalla parempaan.
(kuvat lainattu Asanten sivuilta Jaanan luvalla :) )

<3

Pikaiset kuulumiset muuten...
Täällä alkaa lankalauantai kääntyä iltaan. Ulkona jo hämärtää. Ensimmäinen lämpimän tuntuinen päivä ja aurikokin sitten uskalsi tulla viimein esiin.
Käveltiin etämiehen ja koirien kanssa pitkä lenkki vanhassa kuusimetsässä. Siellä oli jotenkin epätodellisen hiljaista, linnut lauloivat, mutta muuten saatiin kulkea ihan rauhassa. Jotenkin levollista - sitä tässä on kyllä kaivannutkin.
Tähän pääsiäisen aikaan on kuulunut mukavia tapaamisia, hyvää ruokaa ja juomaa, pitkiä yöunia, kirppislöytöjä unohtamatta (niistä toisen kerran lisää).
Pääsiäinen on muuten ihan melkein paras juhlapyhä. Ei lahjarumbaa, ei pakonomaista siivoustalkoota, hyvää ruokaa, muutama totaalinen lepopäivä töistä, valoa ja aurinkoa. Kevättä...

Mistä lie tulikin mieleen, että mun vanhat intohimot rautalangan vääntelyyn osoittavat taas huolestuttavasti elpymisen merkkejä. Huolestuttavaa siksi, että oon koittanut päästä keittiöromusta eroon! Paitsi pakko myöntää, ihan hyvä satsi niitä parhaita "helmiä" eli kaikkia ihania rappioromanttisia elementtejä (?) on jemmassa ;)

Tämä keittiöhärpäke aka. tuulikello päätyi ystävälleni tuliaiseksi viikko sitten - ja sen kuvasi toinen ystäväni (kiitos Kirsi).
Että kai tässä kevät on, kun niin levottomana käy ajatukset vanhojen romujen perään...

Luuta oven pielessä,

Ellis <3