tiistai 27. lokakuuta 2015

Terkkuja pajalta!


Niin se syksy vaihtuu pikkuhiljaa talveksi. Lätäköt jäätyvät, pilvet seilaavat kylmällä taivaalla ja uuniin on ihanaa sytyttää tuli. Kuumia keittoja keitellään ja kynttilöitä poltetaan.




Ulko-oven kranssi on ollut pitkään muutostarpeessa. Nyt vihdoin se riisui vanhat nauhansa ja pitsinsä. Emalimukikin, joka kranssissa vuosia roikkui, pääsi vaihteeksi hyllyn päälle odottamaan seuraavaa tuunausta.

Nuppu Home -blogin Riitta lähetti taannoin ihanan kaarnasydämen, jota jo vilauttelinkin ed. postauksessa. Ihailin sydäntä tovin keittiön hyllyllä, mutta lopulta se pääsi koristamaan kranssia, ihan eleettömästi ja omana itsenään. 




Kauniin valkoisen pitsinkin riisuin sydämestä varovasti, kun jotenkin tässä hetkessä tykkäsin pelkistä maan ja puun väreistä. Nahkahihna on pala vanhaa koiranhihnaa, joka muistuttaa rakkaasta vierellä kulkijasta... <3




Luulenpa, että kranssi saa joulun aikaan kantaakseen muutaman simppelin ja patinoituneen koristeen kaarnasydämen kaveriksi. Mutta nyt ensin haluan katsella sitä näin. 
Lokakuun silmin kun katsoo ympärilleen, näkee kauneuden värittömyydessäkin... 




Vaikka illat alkavat olla pimeitä, loistaa täällä valo usein myöhään yöhön. Pieniä ompeluksia syntyy, farkkuja saksitaan, kynä piirtää, vasara paukkuu ja kaikenmoista on pajalla meneillään!

Muutaman viikon päästä (13. - 15.11.) matkalaukut pakataan ja kimpsut kannetaan Pirkkahalliin käsityömessuille!
Aloin miettiä, onko tämä nyt jo viides vuosi, kun Elliksen pieni metrin puoti on pystyssä C-hallissa? 
On se! Ainakin viides. 







Messut on pienelle, tavalliselle taivaanrannanmaalarille iso juttu. Huippuhetki. Siellä kohtaa muita maalareita, jotka maalaavat omia taivaanrantojaan.
Kolme päivää siinä kirjossa on kuin olisi lukittuna maailman suurimpaan karkkikauppaan. Siinä kyllä pieni ihminen voimaantuu niin, että sillä virtapiikillä mennään melkein jouluviikolle asti. 

Tänä vuonna puodilla häärää pienen luovan tauon jälkeen myös ihana Wirberry mekkoineen ja luomuksineen <3 Messut on meille vähän kuin pieni kesäleiri. Kolme intensiivistä päivää, ihanat eväät, parasta seuraa - vain makuupussit puuttuu! :D




Tänä vuonna puodin tarjonta on ehkä moninaisempaa kuin koskaan: 
Mun värityskalenterit, joulukalenterit ja muut piirustusjutut tuovat uutta "pienen paperikaupan" -tunnelmaa... Wirberryn suloiset ja uniikit mekot, pussukat ja muut pellavaiset ihanuudet pienellä nahkatwistillä keikkuvat henkareilla... 




Takuulla mukana on myös se elementti, mistä kaikki aikanaan alkoi - nimittäin farkkutuotteet... 
Jossain määrin ehkä uudella mausteella ja ajattomalla ripauksella, mutta tuttuna tavaramerkkinä. 





(viisi alimmaista kuvaa napsittu ellisrebellis -instasta.. pääset sinne sivupalkista)


No mutta... paja kutsuu vielä vähäksi aikaa!
Lokakuun lopun tunnelmaa ja kauniita päiviä jokaiselle <3

Ellis



15 kommenttia:

  1. Voi ei. Olen useampana vuonna ollut kädentaidot messuilla vieraana, mutta tänä vuonna en pääse/ehdi. Kunnia toimia kummina, vie viikonlopun. Olisin niin mielelläni tullut piipahtamaan myös sinun kojullasi. No, toivottavasti mahdollisuuksia tulee uusia! Voimia aherrukseen! Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olisipas ollut mukavaa, kun oltaisiin tavattu! Mutta kummius on kunnia-asia, se on jotain ainutkertaista! Onnea Kaisa <3
      Varmasti tulee uusia messuja - nehän on kuitenkin joka vuosi ja jos mitään maata kaatavaa ei tapahdu, siellä on puoti pystyssä ensi vuonnakin! :D
      Kiitos <3

      Poista
  2. Eh heh sis, tämmöset postaukset aiheuttavat ahkerointipainetta! Tai otetaas uusiks: inspiroivat tarttumaan toimeen ;D Taisin aavistella kirjoitustouhusi, sillä olen töiden jälkeen istunut ompelukoneella lähes tauotta ja kas kas, yksi kolttu lisää roikkuu hengarissa eli kyllä täällä kovasti yritän olla sanojesi mittainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hiphei ja hyvä!! :D Mä arvasin, että kun saat vaihteen silmään, alkaa mekkoja pukkaamaan! Good for you, sis <3

      Poista
  3. Kranssi on kaunis noin yksinkertaisinkin koristein! Harmittaa niin vietävästi kun en pääse messuille, vaikka kyseiseksi viikonlopuksi onkin tiedossa todella mukavaa ohjelmaa. Mikä sen mukavampaa kuin lähteä messuilemaan ystävän kanssa! Ahkeria aherrusiltoja sinne pajalle, muista nyt kuitenkin jossain välissä nukkuakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) No on harmi, että et pääse. No, ensi vuonna sitten! Kyllä mä koitan nukkuakin... viimeistään joulukuussa ;)

      Poista
  4. Vitsit mitä ihanuuksia :) Mukavia messuiluja.

    VastaaPoista
  5. Mää haluan kans pajalle :). Kuulosti niin kivalta. Ja messuilu myös. Voin niin hyvin kuvitella sellasen tyttöjenvälisen kikattelun kesäleirillä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tule tänne pajavisiitille! :D Messut on kyllä ihan huippujuttu! Marraskuun ja koko syksyn kohokohta...

      Poista
  6. Ois niin ihana lähteä käymään...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kannattaa lähteä - on tosi paljon näkemistä ja kokemista! :D

      Poista
  7. Tulipa kranssista pelkistetyn kaunis. Tuo viimeinen kuva siitä on harmooninen. Jos asuisin lähempänä Tamperetta, tulisin ihan varmasti poikkeamaan kojullasi. Sinulla on ihania persoonallissia taivaanrannanmaalarin tuotteita :-) Terveisin Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta! Sun veistämä sydän on mun aarre <3 Tykkään <3 <3

      Poista
  8. Kaarnasydän pääsi oikein kauniisti esille, kranssi on kaunis yksinkertaisuudessaan ja mukanaan tuomissaan muistoissa! Messut, voi että! Kovasti sinne haluaisin, mutta en yhtään tiedä, pääsenkö tänä vuonna käymään ollenkaan. Toivottavasti saan järjestettyä työkuviot sille mallille, että voin pitää yhden vapaan sinä viikonloppuna :). Tulen sitten piipahtamaan kojussasi, tarvetta olisi parille lahjalle ;).

    VastaaPoista