keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Two of a kind



Mopsi näyttää juuri siltä, miltä musta tuntuu. Kun joku vielä ottaisi vähän tuolta hartioista ja rapsuttaisi, olisi ihan täydellistä.
Luultavasti nukahtaisin tähän tuolille ja alkaisin kuorsata.

Kevät tekee tehtävänsä... runsas ulkoilma, kaikenlainen puuhasteleminen, köykkiminen ja nyppiminen puutarhassa tainnuttavat joskus virkeimmänkin yökyöpelin.

Tänään pihaan tulla tupsahti muutama kappale niitä ihania, monessakin blogissa vilahdelleita kuormalavan kauluksia. Viljelylaatikoiksi :D
Saarireissulla sunnuntaina kaivoin netistä esiin kuvia niistä - ja kas, laatikot olivat yhden puhelinsoiton päässä. Suku on ihan paras! Aina joku tuntee jonkun, jolla on juurikin tietoa, mistä jotakin voi saada. Tällä kertaa noita viljelykehikoita... vai mitä lie ovatkaan.
Kasvimaalle ei siis tänä kesänä ilmesty perinteisiä penkkejä, vaan nämä lootat, joiden avulla sitten tietenkin toivon selviäväni huippupienellä kitkemisellä :)

Kasvimaalla on kuitenkin tehtävä vähän tasoitushommia, ennenkuin laatikot voi sinne "istuttaa", joten se jää kyllä pakosti ensi viikkoon.

Nyt ajattelin yllättää itseni ja kaikki muutkin.. ja lähteä nukkumaan - about tuntia ennenkuin yleensä. Yleensä tässä vaiheessa muistan, että joku ihan oleellinen asia on tekemättä, kuten pyykit koneessa tai jotain muuta... nyt sekin on hoidettu jo, joten eipä muuta kuin...
...kauniita unia!

Ellis

Ps. Foton nappasi tyttöseni :)

5 kommenttia:

  1. Heh, samat on aatokset täälläkin, meinaan helppohoitoinen = ei kitkemistä vaativa kasvimaa. En tosin malttanut ruveta kyselykierrokselle noiden kuormalavalaatikoiden suhteen, vaan pirautin suoraan osaavalle isälleni ja tänään ilmestyi takapihalle mittatilaustyönä naputeltu kasvimaakehikko. Hieno! Voi tätä kiireileyä, istutushommiin ehdin minäkin vasta ensi viikolla.

    VastaaPoista
  2. Ulkoilma väsyttää kyllä näin tottumati ja mekin kesät "asutaan" ulkona... jos ilmat suo...)

    VastaaPoista
  3. Viipi: Kuokitaan peltojamme sitten yhdessä ensi viikolla :) Mutta reissaile ja nauti ensin ennen sitä!! Minäkin meinaan tehdä niin...

    Irmastiina: Toivotaan ulkoilmakelejä... talvella saa kököttää sisällä ihan tarpeeksi :)

    VastaaPoista
  4. Ihastuttava kuva, niin hellyyttävä!!
    Minä en ole yöihmisiä, mutta pakostakin mennyt myöhäisemmäksi illat kuin tavallista, sillä seurauksella että on aivan tattis...ihanaa, kun on viikonloppu, niin saa vaikka päivällä vetää pienet nokoset ;)
    Oikein ihanaa, ja rentouttavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Kiitos... tuosta otuksesta on vaikeaa saada huonoja kuvia :)
    Mukavaa viikonlopun loppupuolta sinullekin!

    VastaaPoista