Vaikka toimii samassa (omassa) huushollissa keittäjänä, siivoojana, pyykkääjänä, talonmiehenä, putkimiehenä, kodinhengettärenä ja mitä niitä nyt muita onkaan... tulee väistämättä eteen tilanteita, joista ei ihan yksin klaaraa.
Eilen oltiin taas sellaisen tilanteen edessä.
Illalla alkoi olemaan viileää - siis kotona, sisällä.
Ei, öljy ei ollut loppunut tällä kertaa. Pikavisiitti kellariin pannuhuoneeseen osoitti, että kiertovesipumppu ei pyörinyt, joten ilmalämmityksen putkistokaan ei lämmennyt.
Pistorasian tarkistuksen ja sulakkeen vaihdon jälkeen soitto tutulle putkimiehelle, joka lupasi tulla seuraavana aamuna katsomaan, minkälaisesta probleemasta on kyse.
Minä varustauduin ylimääräisten sähköpattereiden ja myöhään lämmitetyn saunan turvin viileähköön yöhön. Ja aattelin, että joskus olisi kiva, jos etämies oliskin lähimies, ettei mun aina tarvitsisi meisseleiden ja jakoavainten kanssa ihmetellä näitä talon huokailuja... varsinkaan, kun niistä ei tällainen hattara ihan hirrrrvveesti aina ymmärrä.
Muttamutta. Tästäkin selvittiin. Minä jäin kotiin päiväksi lämmittämään huushollia ja juuri, kun olin kantanut selkä vääränä liiteristä koivuhalkoja leivinuunia varten, ajoi putkimies paikalle. Viiden minuutin päästä hän lähti ja ilmoitti, että asia on kunnossa. Oli vääntänyt jotain ruuvia ja kas - pumppu pyörii jälleen.
Minä tietenkin olin jo kuvitellut ties vaikka minkälaisia kauhukuvia mittavista remonteista ja evakkoajasta jonkun toisen nurkissa. Huoh - loppu hyvin kaikki hyvin.
Ja mulla siis lähes koko päivä aikaa tehdäkin jotain muuta kuin lämmittää :D
Siispä aattelin alkaa huonekalustaa...
Meillä on ruokapöydän takana, pienen kahvikuppivitriinin alla majaillut monta vuotta puusohva, joka on tuossa paikassa aikas hallitseva elementti. Plus että... joku saattaa arvatakin, kuinka oivallinen parkki tuollainen iso sohva on kaikenlaisille koulukirjoille, puhtaille pyykeille, ... mille vaan pääasiassa nuorison käsistä jäävälle tarvikkeelle. Ei hyvä, aina jotenkin sekaisen näköistä.
En kuitenkaan halua luopua sohvasta kokonaan, joten se saakin nyt ensin olla pari päivää evakossa takkahuoneessa, jonka jälkeen siirtyy viikonloppuna ompeluhuoneeseen vieraspediksi.
Ruokapöydän kieppasin toisin päin, jolloin koko tilaan tuli enemmän valoa ja tilan tuntua, kun valkoinen paneliseinä näkyy paremmin ja sohva ei vie koko seinätilaa.
Löysin puodin nurkasta vielä pöydän päähän vanhan jakkaran, joka on mun lapsuuden kotoa meidän vanha ruokapöydän tuoli. Sopii aikas hyvin siihen päähän... tarttis vain ehkä sipaisun valkoista maalia pintaansa. Kellarista löysin vielä pikkuisen pöytälampun, joka antaa ruokailijoille kivan tunnelman :)
Huomenna taas töihin täältä kodin lämmöstä - sitten saakin viikon huokaista hiihtoloman merkeissä :DD
Ennen sitä kuitenkin lähden tästä rivitanssiin ihmettelemään, onko tanssikuviot tallella...
Ellis
Onpas tutunkuuloinen etämiesongelma tuo että usein mies on hyvin etäällä silloin kun tulee hätä:) Onneksi päivä päättyi pirteisiin sisustuksiin eikä värjöttelyyn filtin alla, joten loppu hyvin, kaikki hyvin.
VastaaPoistaHyvä, että pumppu toimii! Meillä odotellaan kanssa pellettikattilan huoltajaa. Piti tulla jo viime viikolla, mutta ei miestä kuulu eikä näy...
VastaaPoistaTuttu tunne kun tapahtuu yllättävää ja kauhukuvat hiipivät mieleen! Kivasti sopii pöytä noinpäin. Mukavaa viikonloppua!
VastaaPoistaHyvä, että selvisit lämmitysongelmista lähes säikähdyksellä!
VastaaPoistaOn muuten todella kaunis tuo valkoinen paneliseinä tuossa ruokapöydän takana, tykkään! Kaikki ihanat Arabian kuppisikin pääsevät oikeuksiin kaunista taustaa vasten.
Tykkään myös ihan "kauhiasti" tuosta sinun jakkarastasi, IIHANA!!! :D
Mukavaa hiihtolomaa! Mekin lomaillaan koko perhe, ihana kauan odotettu hengähdystauko arkeen.
Tämmösiä nää vanhat talot ovat, tempperamenttia ja luonnetta löytyy! Siksikin taidetaan kumpikin moisessa asustaa ;) Mut aina se oloa helpottaa, kun oikkuiluista selviää säikähdyksellä.
VastaaPoistaJa tosi kivat kalustusideat sait toteutettua taloraihnaasi vahtiessasi! Tosin olen aina tykännyt sohvastasi ja itsellekin jotain pinnasohvaa haaveillut ruokaryhmän yhteyteen, mutta nyt hurraan kyllä tuon keveyden ja ilmavuuden puolesta, well done!
Aarnilintu: Näin on. Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin :D
VastaaPoistaMaitolaiturin Kyllikit: Taitaa olla jokin yhteinen nimittäjä tai samanlainen kalenteri noilla tuon alan ammattimiehillä... Suurpiirteisyys ainakin, jos muutamalla päivällä heittää, onko tuolla nyt niin väliä... :D
Marita: Kiitos, kivaa viikkoa sinne :D
Liina: Näin on! Kiitos, kivaa hiihtolomaviikkoa teille myös :D
Viipi: Jee, tää tykkää kanssa... jotenkin muutenkin tekisi mieli raikastaa. puhdistaa ja "ilmavoida" (mikä sana!) kotia. Tavaraa on niin paljon, ehkä liikaa? Ehdottomasti liikaa...