sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Raparperikompotti


Sunnuntain nopeiden kokkailujen ohessa päätin leipoa nopsan piirakan uuniin, kun olin hiippaillut edellisenä iltana jo hakemassa ainekset takapihalta.
Vanha tuttu Mamman marjapiirakka...

Piirakkaa varten kiehautin nopean kompotin, hillokkeen, vai miten tuota nyt kuvaisi?




Pilkoin muutaman varren pieniksi kuutioiksi kattilaan ja heitin perään desin sokeria, sekä teelusikallisen kanelia. Soossi kiehua porisi noin viitisen minuuttia, sekoittelin välillä. Sitten nostin sen jäähtymään hellan viereen.

Pohjan resepti lienee kaikille tuttu, mutta voinhan sen tähän nyt rustata. Tämä on ehkä eniten leipomani piirakka ikinä, erilaisilla marjoilla ja versioilla. Onnistuu aina! Jos ei unohda uuniin, kuten mulle oli vähällä käydä... :D

150g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
1,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl grahamjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Pehmensin ensin voin mikrossa lähes sulaksi, jonka jälkeen sekoitin lusikalla nopsasti kaikki aineet keskenään. Jätin taas vehnäjauhot väliin ja laitoin koko satsin grahamjauhoista. Tykkään siitä enemmän ja se ei ole ihan niin valkoista jauhoa kuin vehnäjauho ;)

Sitten nappasin kaapista piirakkavuokan, jota ei tätä piirakkaa varten tarvinnut edes voidella! Painelin/levitin lusikalla taikinan vuokaan.
Hyvä vinkki on, että kastaa lusikan pohjan välillä kylmään veteen, niin taikina ei tartu lusikkaan kiinni ja taikinan painelu lusikalla käy tosi nopeaan. :)





Sitten vaan levitin pohjan päälle vähän jäähtynyttä raparperikompottia. Tuosta määrästä kompottia riittää muuten vielä toiseenkin piirakkaan. Ja uskaltaisin väittää, että tuo on aika hyvää vaikka lättyjen ja jäätelön kaverina!

Lopuksi sekoitin keskenään purkin kermaviiliä, vähän sokeria (ehkä pari ruokalusikallista, ohjeessa taitaa olla 0,5 dl), yhden kananmunan ja teelusikallisen vaniljasokeria ja kippasin koko satsin kompotin niskaan.

Uunin lämmitin 200° ja piirakka saa paistua siellä noin puoli tuntia. Meinasin unohtaa... :D

Jos epäilinkin ensin, miten raparperikompotti sopii tähän marjapiirakkaan, se oli turha epäilys... piirakkaa ei ollut enää kohta kuin pieni kantti jäljellä. Jäätelön kanssa taivaallista - maistuu myös ilmankin.




Innostuin räpsimään vähän kotikuvia. Kevään valossa kotikin näyttää valoisammalta, mutta myös ihan vähän pölyiseltä! Täytyy katsella, jos kuvista saa jonkinlaisia kollaaseja aikaiseksi.




Home sweet home, vaikka vähän pölyisenä <3

Ellis



14 kommenttia:

  1. Mamman marjapiirakka ohjeella minäkin useimmin piiraita leivon. Kompotin tekoa pitää ehdottomasti kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä hyvä ja pomminvarma ohje! :)
      Komotti on hyvää ja helppoa, kannattaa kokeilla!
      Raikasta vaikka kakun väliin vaniljavaahdon kanssa...

      Poista
  2. Aah ja voih, milläköhän saisin mun raparperin varret kasvamaan vähän vauhdikkaammin, niin raaskisi tehdä sen kesän ensimmäisen piirakan..? Tämä ohje kuulostaa kyllä todella simppeliltä ja takuuvarmalta, aina onnistuu -osastolta. Olen joskus vuosia sitten saanut raparperipiirakan (joku uusi superohje kokeilussa) epäonnistumaan totaalisesti, joten näille varmoille on aina tarvetta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tää on todellakin yksi maailman helpommista ja kiitollisimmista ohjeista. Sillä mäkin tästä tykkään, kun hyvän maun lisäksi ei tarvii miettiä, mahtaako onnistua.. :)

      Poista
  3. Oi miten hyvältä kuulostaa ja näyttää! Minun ei ole tullut hankittua vieläkään raparperia pihalle kasvamaan, vaikka joka vuosi olen aikonut niin tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se! Raparperi taitaa olla aika helppo kasvattaa. Tosin kait sekin vähän riippuu maasta, miten hyvin kasvaa... meillä tulee aina ylikin oman tarpeen ja kiikutan varsia milloin minnekin. Onneksi on ottajia :)

      Poista
  4. Näyttää kyllä liiankin hyvältä! Ja meidän raparperit kasvavat farmilla, jonne en nyt pääse ainakaan ennen ensi viikonloppua;)
    Kivaa uutta viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siellä ne odottavat sua, farmilla! :)
      Mukavaa viikon loppupuolta sullekin, Lady!

      Poista
  5. Minun painonpudotus ei kyllä tykkää näistä ihanista resepteistä (vaikka eihän se lukeminen lihota, mutta kun on vaan pakko kokeilla)... Meidän raparperit nimittäin kasvoivat jo sen verran, että pääsen niistä väsäämään leipomuksia. Taidan kuitenkin tehdä vain raparperichutneyta, lihan kaveriksi. Se ei ainakaan lihota (ellei sitten syö sitä lihaa liikaa). Ihana kotikuva <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No..sama täällä. Mutta mä oon ratkaissut asian niin, että kohtuudella voi syödä tätä herkkua nyt, kun on sen aika. Ei raparperipiirakka pakastetusta raparperista ole koskaan sama juttu. Jos joskus innostut jakamaan chutneyn ohjeen, otan ilomielin vastaan!
      Kiitos Hanna <3

      Poista
  6. Täällä ja raparperi-rahkapiirakka tänään :) Täytyykin tehdä tuota kompottia myös - raparperi on niin hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahka sopii kyllä kans tosi hyvin raparperin kanssa. Kompottiohje tuli mulle erään tosi hyvän raparperipiirakan kylkiäisenä. Se on vähän myöhemmän kesän piirakka, siihen kun tarvii myös tuoreita mansikoita... :D

      Poista