3/3

Kolmet pienet varpaat on lämmitetty näiden peittojen alla. Kolme pörröpäätä on kammattu ja niistä takut suorittu maailmaa varten.
Kolmet sukset olivat talvisin pystyssä autotallin seinustalla.  Kolme muumilusikkaa tiskipöydällä.
Kolme koulureppua ja ne loputtomalta tuntuneet kouluvuodet... ne vaan menivät.
Niin, mihin ne menivät?

Aika kului. Ensin juhlittiin synttäreitä, kunkin vuorollaan. Leivottiin merenneitokakut tai oltiin merirosvoja. Tehtiin ongintapussukoita, kirjoitettiin kutsukortteja ja leikittiin lahjaksi saaduilla legoilla.
Käytiin retkellä ja opeteltiin polkupyörällä ajoa ilman apupyöriä.

Iltaisin luettiin sängyn vierellä Tompat ja Ainot. Kolme Karhua ja Kuka lohduttaisi Nyytiä... ne väitän osaavani ulkoa vieläkin. Sitten vähän myöhemmin tuli Onnelin ja Annelin vuoro.

Muumit piti aina muistaa nauhoittaa - ja miten niitä katsottiin! Nauhat venyneinä, niin että osattiin ulkoa Muumipeikon loitsu, jolla se saattoi hengittää meren pinnan alla.

Muumilaaksoonkin, Naantaliin, piti päästä. Siellä meinasi 1/3 hävitä kerran ihmispaljouteen, kun lähti päättömästi juoksemaan muumitaloa kohti mamman heilutettua ikkunasta. Sieltä se kuitenkin löytyi, muumitalon avoimen keittiön ikkunan alta, Muumimamman kanssa. Liekö vaihtaneet lättyreseptejä? ;)

Vuodet vierivät ja sitten tulivat rippijuhlat. Rippiristit ja ruusukimput. Valkoiset kaavut alttarilla ja herkät, kauniit isosten sanat. Lohisopat keitettiin kirkon päätteeksi, kakut herkuteltiin aurinkovarjon alla, kuumana kesäpäivänä. Kukin sai oman auringonpaisteensa, kenenkään juhlissa ei sateenvarjoja tarvittu.

Valkolakit juhlittiin parin vuoden välein ja nyt, pääsiäisviikolla, sai nuorimmainen oman koulunsa päätökseen ja valmistui ammattiin. Pääsiäislauantaina pannu oli kuumana ja talo täynnä iloista väkeä. Maljakot täyttyivät kukista ja juhlajuomaa kilisteltiin.

Kaiken iloisen porinan ja kahvikuppien kilinän keskellä tajusin jotakin... se tunne, kun lapset ovat kasvaneet ja saavuttaneet itselleen jotain kallisarvoista ja tärkeää.
Se ilo ja tyytyväisyys, mikä heistä välittyy. Onni omasta suoriutumisesta, kun pitkä koulutaival tältä erää on päättynyt.

Sykähdyttävintä ehkä kuitenkin se yhteenkuuluvuus, joka näistä kolmesta sisaruksesta näkyy ja se, miten voit äitinä katsoa sivusta, pieni pakahduttava, mutta onnellinen tunne rinnassa, kun maailma raottaa oviaan.

Suuntaa et voi antaa, mutta voit opastaa, miten tuulta haistellaan. Polun pään voit näyttää, mutta polku on kuljettava itse. Reppuun voit antaa eväitä, mutta niin se on itse kannettava. Matkaan tarttuu pikkuhiljaa asioita, opittuja ja perittyjä. Tapoja ja viisauksia.
Tyhmyyksiäkin pitää tehdä, jotta oppisi. Erehdyksiltä ei voi kukaan välttyä - eikä pidäkään.
Kiertoteitä pitkin koitan omiani opastaa, että löytäisivät harhapolkujen kauneimmat orvokit reppuunsa mukaan. Myrskyissäkin pitää oppia luovimaan. Ei opi, jos ei ikinä satu myrskyn silmään.

Ja totta vieköön, kun annoin onnenhalausta poikaselleni, enkö vain tuntenutkin selässä, ruutupaidan alla, siellä lapaluiden välissä jotakin... oikein kauniit ja hyvät siipien alut. <3

Pääsiäinen alkaa lähestyä loppuaan. Pöytäliinat liehuvat tuulessa pyykkinarulla, ruusut ovat saaneet uudet vedet ja kahvikupit on nostettu lasikaappiin.
Niin ne lapset nousevat siivilleen - tässä tapauksessa 2/3 on saateltu junaan ja 1/3 lähtenyt harrastukseensa. Nyt tämä äiti istahtaa sohvalle, nostaa jalat ylös ja kohottaa maljan itselleen. Niin vain selvittiin tästä elämänmittaisen ja rakkaan urakan yhdestä vaiheesta. Päivääkään en vaihtaisi.
Tai no, ehkä muutaman ;)

<3

Äiti

(Kuvat on napattu lauantain kahvipöydän antimista, kynttilä pianon päältä.)