torstai 23. huhtikuuta 2015

Merimiehen muijan mekko


Höpö höpö -mekkojen perheeseen tupsahti uusi tulokas. Koska siinä on mun mielestä ripaus merihenkisyyttä, ristin sen merimiehen muijan mekoksi. Muija pukee sen ylleen, kun lähtee laiturille vilkuttamaan loitontuvalle paatille...




Piipahdin viime viikonloppuna kirppiksellä ja katselin vaatteita "sillä silmällä". Eipä aikaakaan, kun löysin muutaman yksilön, joille heti pesun ja pyykkinarulta poimimisen jälkeen näytin saksia :D




Merimiehen muijan mekon yläosa on yhden euron puuvillaneuleesta, tunikan pituisesta. Siinä oli saumat kierot kuin korkkiruuvit, joten nappasin sen poikki rintamuksen alapuolelta.




Mekon alaosa on kivasta pellavatunikasta, joka löytyi muutamalla eurolla. Se olisi saanutkin jäädä ehjäksi, mutta kun puin sen päälleni kotona, se näytti ihan perunasäkiltä :D
Poikkasin senkin kahteen osaan - yläosasta saa ihan kivan paidan, kunhan keksin siihen sopivan helman - alaosa päätyi helmaksi tähän tekeleeseen.




Saumakohtaan ompelin kiinni leveän satiinisen raitanauhan. Se peittää kahden eri materiaalin välisen sauman hyvin ja tuo vähän ryhtiä tähän muuten niin harmaaseen ilmestykseen.




Kiva ja pehmeä päällä, kestää hyvin myös laiturille nousevia tyrskyjä ja jäähyväiskyyneleitä. ;)

Ellis


18 kommenttia:

  1. Kyllä kelpaa muijan vilkutella noin kauniissa mekossa :) Ihanaa kun huomenna on taas jo perjantai ja viikonloppu alkaa!

    VastaaPoista
  2. Voi ei, miten ihku taas!! :) Rento vaate ja TASKUT joita aina vaatteisiini kaipaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiittis! Taskut on mullekin mieluisat, niihin saa hukutettua tavaraa sopivasti.

      Poista
  3. Aivan ihana <3 Mä en vaan osaa tehdä tuollaisia. Tuo on kyllä nätti!

    VastaaPoista
  4. No niin on taas hauska viritys :)
    Siä varmaan saisit perunasäkistäkin ihan kivan mekon; vähän pitsiä, taskuja, nauhaa...
    Hyvä tarinakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hehee perunasäkki se oiskin vasta viritys... ;)

      Poista
  5. Kyllä tulee sinulle halvaksi hankkia uusia vaatteita, kun osaat katsella "sillä silmällä" kirpputorien antimia ja loihdit niistä tuollaisia ihanuuksia! Wau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No juu, paljon on sitten myös niitä viritelmiä, jotka päätyy epäonnistuneina kokeiluina matonkuteisiin... ;) Mutta eihän tää kumminkaan vallan kallis harrastus ole :D

      Poista
  6. Nää on kyllä ihan uskomattomia :) kiitos

    VastaaPoista