Eiliselle päivälle suunnitellut kotihommat meinasivat...hmm... jäädä mukavampien hommien jalkoihin.
Olin nääs päättänyt pestä ikkunat ja minä jos kuka olen mestari siirtämään töiden aloitusta. Varmaan siinä toivossa, että jostain ilmaantuu jotain mukavampaa puuhaa.
Kun ei alkanut ilmaantua, keksin alkaa maalaamaan makuuhuoneen vanhaa pallojalkalipastoa. Olin jo ostanut ihanat uudet nupit lipastoon ja äkkiä sainkin lipaston tyhjennettyä. Kannettiin se keskimmäisen kanssa takkahuoneeseen ja samantien pesin sen.
Sitten vaan maalipurkille, sille valkoiselle.
Ylläri! Maali oli kuivunut. Piste.
That´s it. Lipasto jäi siihen odottamaan, että pääsen maalikauppaan... Mrrr.
Ei siis auttanut muu kuin alkaa pesemään noita ihania 3-kerrosikkunoita. Joita ei ole ihan vähän.
Kun sisuunnuin ja aloitin, kello kävi jo kymmentä kohti illalla. Puolen yön maissa suurin osa ikkunoista oli pesty ja vain ne muutamat, jotka pesen vain sisä- ja ulkopuolelta jäivät jäljelle.
Piti vielä aamulla tehdä tarkistuskierros, kestääkö pesujälki päivänvaloa. No joo, kelpuutetaan... ihan jo siitäkin syystä, että en kyllä olisi samaan urakkaan tänään lähtenyt.
Keskiyön puutarha, unikot hehkuu...
Huomenna matka vie Ruotsiin, muutaman päivän kiertueelle... suunta ei vielä ole ihan selvä, mutta sinne minne nenä näyttää. Tarkoitus on poikkeilla matkan varrelle osuneissa loppiksissa ja antiikkiliikkeissä. Parin kesän kokemuksen mukaan automme taitaa olla melko täysi kotiin palatessa...
Mukavia, lämpimiä ja mansikanmakuisia päiviä kaikille!
Ellis
Eikö nyt ole mahtava tunne, kun ikkunat on puhtaat... tuntuu, kuin luontokin näkyisi paremmin...siis ainakin meillä...☺☺
VastaaPoistaHyvää Ruotsin matkaa sinulle☺
Heh, kuulostaa, niin tutulle, tuo asioiden siirtäminen! Joku sais tulla meillekin pesemään nuo ikkunat ;D
VastaaPoistaMukavaa Ruottin reissua sinulle, olen ihan pikkuisen vihreenä täällä! Tahtois niin kans päästä koluamaan niitä putiikkeja ja kirppiksiä lahden toiselta puolelta.
Samoja projekteja täällä aamulla hauduttelin, siis ikkunanpesua ja maalausta, mut kumpaankaan en ryhtynyt. Noup, pakkasin eväät kassiin ja porhalsin poikasten kanssa rantaan - ja porhallan taas!
VastaaPoistaJ.K. Voih, pikkasen olen vihreänä tuosta Ruottin-reissustanne, tehkää aarrelöytyöjä!
Oikein mahtavaa reissua! Loppikset, kuulostaa niin kivalta!
VastaaPoistaIrmastiina: Joo, oot kyllä oikeassa. Kyllä näkee ulos paremmin kuin eilen...
VastaaPoistaKiitos matkatoivotuksista :)
Liina: Kiitos! Jee, on kyllä tosi kiva päästä reissun päälle.
Viipi: En yhtään ihmettele, että etsiydyitte rantaan, kun teillä on sellainen ihana kotiranta :) Kyllä ne ikkunat ehtii... jos meillä ei olisi rippijuhlat kohta ovella, luulen, että en olisi saanut ihan vielä aikaiseksi pestä... :)
Kiitos matkatoivotuksista, toivottavasti jotain mukavaa löytyy!
Teija: Kiitos! Loppiksilla on kyllä ihan oma ihana tunnelmansa :)
Tervetuloa tänne Ruotsiin Ellis!! Hyviä löytäjä teille!! Ja leppoisaa merimatkaa <3
VastaaPoistaTällaiset projektit on itsellekin tuttuja: hirveällä innolla vauhtiin, mutta sitten puuttuukin joku olennainen osa. Ja kun asuu täällä jumalan selän takana, niin ei voi vain pistäytyä kaupasta hakemassa sitä mikä puuttuu...
VastaaPoistaKivaa lomaa naapurimaassa!
Tiina
Kirsikka: Kiitos matkatoivotuksista :) Toivottavasti tiellemme sattuu paljon ihania loppiksia!
VastaaPoistaJa merisää näyttää mainiolta :D
Maitolaiturin Kyllikit: Sanopa muuta... siinä ajassa, kun ajelee hakemaan maalia, olisi koko homma jo tehty - pariinkin kertaan :) Meidän kylässä tosin on ihana ja suht laajalla valikoimalla varustettu sekatavarakauppa, mutta eihän siellä tietenkään just maalia ole.
Kiitos matkatoivotuksista :D
Mulla on ikkunan pesu ollut kanssa "to do" listalla kauan, liian kauan:)
VastaaPoistaYhtä hyvä tekosyy siirtoon pihalla pestynä, maalikaan ei onneksi kuivunut, kun tänään aamulla uuden hain.
Ekaa kertaa blogissasi vierailulla-tykkään:)
Moikka Annu! Kiva kun eksyit tänne - tervetuloa!!
VastaaPoistaTänään kotimatkalla haettu uusi maalipurkki, vihdoin :)