Tämän illan keittiöinspiraatio (oho!) tuotti tuloksena mustikka-grahampuuron ja elämäni ensimmäisen itse leipomani saaristolaisleivän :)
Leipä hiukkasen jännitti, kun taikinasta tuli mun mielestä kovin epämääräisen näköinen ja löysä... kunnes tajusin, että sen kaiketi kuuluukin olla sellainen, koska leipä kohotetaan ennen paistamistaan leipävuokassa - eipä se muualla pysyisikään!
Tapani mukaan menin kauppaan ennen kuin katsoin reseptiä, joten unohdin tietenkin ostaa piimän. No, onneksi jääkaapista löytyi puoli purkkia vielä hengissä olevaa piimää, joten sain kuin sainkin taikinan tehtyä ilman korjaavaa kauppareissua - tosin tein sitten vain puolikkaan annoksen taikinaa.
Toinen, mitä unohdin ostaa, oli pitkulaiset foliovuokat, koska en omista yhtään pitkulaista kakku- tai leipävuokaa. Mutta ei hätää!
Tämmöisen romunkerääjän kaapista löytyy aina jotain, mihin voi leivän leipoa - niinpä tälläsin taikinan leivinpaperilla vuorattuun vanhaan, pyöreään, alumiiniseen kakkuvuokaan. Meille tuli ihan passeli pyöreä saaristolaisleipä :)
Maku oli hyvä, varsinkin lämpimänä voin kanssa... Mmmm..
MUSTIKKA-GRAHAMPUURO
1 l vettä (laita ripaus suolaa joukkoon ja kiehauta)
2 dl täysjyvä grahamjauhoja (siivilöi jauhot veteen ja anna kiehua hiljalleen n. 5 min. välillä sekoittaen)
n. 1/2 l mustikoita (sekoita joukkoon ja anna hautua miedolla lämmöllä noin 5-8 min. välillä sekoittaen)
Mausta sokerilla.
Hyvää sekä lämpimänä, että kylmänä.
SAARISTOLAISLEIPÄ
1 l piimää
75 g hiivaa
3 dl vehnän leseitä
3 dl kaljamaltaita
3 dl ruisjauhoja
10 dl vehnäjauhoja
1 rkl suolaa
3 dl siirappia
Liuota hiiva kädenlämpöiseen piimään ja lisää muut (toisiinsa sekoitetut) aineet joukkoon.
Voitele 2 leipävuokaa ja jaa taikina vuokiin.
Anna leipien kohota noin 1,5 tuntia ja paista sitten 175° uunissa noin 2 tuntia.
1 1/2 tunnin jälkeen voitele leipien pinnat vesi-siirappiseoksella.
Huomasin juuri reseptiä kirjoittaessani tähän, että unohdin kokonaan laittaa suolan taikinaan. Vähän ehkä kaipasin sitä, nyt kun jälkeenpäin ajattelen. No, hyvää oli kuitenkin... voihan sitä voita laittaa vähän isomman nokareen. Voihan?
Ellis
Herkullisen näköistä. En ole koskaa itse tuota saaristolaisleipää valmsitanut, nyt voisi yrittää kun ohjekin löytyi :)
VastaaPoistaMinä en ole koskaan edes maistanut saaristolaisleipää, mutta niin paljon olen kuullut kehuja, että pitäisi varmaan. Hyvältä se tässä postauksessasi kyllä näyttää! :)
VastaaPoistaVarmasti on herkullista, jo kuvaa katsoessa melkein maun suussaan tuntee...☺
VastaaPoistaNoista kuvista tulee vesi kielelle..! Hauskaa viikonloppua! toivottaa romulyyli-riitta.
VastaaPoistaKiitos hyvät naiset! Suosittelen lämpimästi kokeilemaan, helppotekoinen ja hyvänmakinen. Aikaa vie vaan, kun pitää nostattaa niin kauan - ja paistaa vielä kauemmin. Mutta koti-iltana ihan oiva puuha!
VastaaPoistaMieleni minun tekevi.....ehdottomasti aion kokeilla leipäreseptiäsi...tuli vesi kielelle kuvaa katsellessa..namm!!!
VastaaPoistaOnpas herkun näköiset kuvat! Varmaan täytyy kokeilla ;)
VastaaPoistaKirsikka: Kiva kuulla taas "ääntäsi", menen kohta lukemaan reissukuulumisiasi :D
VastaaPoistaLeipää kannattaa ehdottomasti kokeilla!
Riitta: :D kannattaa kokeilla!
Onpa nämä herkkuja. Pakko kokeilla tuota leivän tekoa.
VastaaPoistaenkulin käsityöt: Lämpimästi suosittelen :)
VastaaPoistaKuulostaapa todella herkulliselta.
VastaaPoistaJa mitkä ihanat löydöt edellisessä!!
Hyvä Mieli: Eikös olekin, en meinannut malttaa hakea pyykkejä narulta ollenkaan... :)
VastaaPoista