Mitä jos...

Mitä jos alkaisi katsoa maailmaa joka päivä vähän tarkemmin? Isommilla silmillä?

Näkisikö silloin joka päivä pieniä asioita, jotka on niin hyvin, että niistä haluaa kiittää?
Niitä tavallisia, pieniä asioita.

Lady of The Mess kirjoitti kiitollisuudesta tässä taannoin ja ajatus tarttui korvan taakse. Se kutitteli siellä päiviä. Kävin lukemassa Ladyn postauksen toisen ja kolmannenkin kerran. Päätin itsekin alkaa toteuttaa tätä kiitollisuuden vaalimista, samanlaisin metodein.
Löytyi tyhjä muistikirja, joka oli salaa odotellut jotain tällaista. Siitä tuli tämän vuoden kiitoskirja, johon kirjaan pienet kiitokset aina silloin, kun muistan. Mahdollisimman usein. Jopa päivittäin? Viikottain ainakin ;)

Kirjan kiitokset luetaan vuoden päätteeksi, samalla voi muistella niitä asioita, jotka on omassa elämässä niitä, joista on halunnut kiittää. Samaan asiaan voi valjastaa yhtä hyvin purkin - siitä voi tehdä kiitospurkin, johon pudottaa kiitoslapun aina, kun aihetta on. Purkin laput niin ikään luetaan vuoden päätteeksi. Kaunis ajatus, ihan itselle.

Asioiden puntarointia ja kiitollisuutta ei liene maailmassa liikoja - aattelin, että jos kiitoskirjan myötä itselle tulee oivalluksia elämästä ja siitä, miten parhaat asiat elämässä on juuri niitä ilmaisia ja simppeleitä arjen pieniä asioita, ei se ainakaan huono juttu ole!

Ei kai onnellisuuteen niin mahdottomia vaadita... Riittää, että oppii näkemään metsän puilta - ainakin silloin tällöin. Että näkee elämän kauniina, osaa nauraa itselleen ja osaa sanoa: kiitos <3

Ellis



PS. Lupaan yhä edelleen myös kiukutella.

PSS. Lupaan, etten kirjoita niitä mihinkään muistiin.  ;)

Arki palaa pätkittäin

* Pitkään nukuttuja aamuja (=myöhään valvottuja öitä)

* Ruuanlaittoa pitkän kaavan mukaan (=kuumeista mietintää, mitä laittaisi taas, justhan mä vasta...)

* Joulun riisumista kodista (= kirveelle olis töitä liiterissä, joulukuusen raato odottaa siellä, neulasia imuroidaan vielä kuukaudenkin päästä..)

* Huoletonta kuvien räpsimistä sieltä täältä (=kukaan ei kertonut, että näitä säätöjä on NÄIN paljon  järkkärissä!)

* Kotoilua ja meikittömyyttä (= KUKA homssu tuijottaa vessan peilistä aamulla, päivällä ja illalla??)

* Talven riemuja ja kiireetöntä ulkoilua (= lunta sataa vaakasuoraan, ei meinaa penkat riittää...)

Mukavan loman jälkeinen jetlag meinaa iskeä, kun arki kolkuttelee kohta ovelle.
Aamut venyvät, aamukahvit juodaan puolen päivän tienoilla, päivä lähtee siitä pikkuhiljaa liikkeelle ja puolen yön aikaan ollaan voimiensa tunnossa, eikä aikomustakaan mennä nukkumaan...
Näin meillä. Entäs teillä?

Oikeesti mä jo hiukan odotan arkeen palaamista. En ehkä ihan kaikkia asioita, kuten esim. aikaisia aamuherätyksiä, mutta se rytmi ja säännöllisyys, joka on hiukan kateissa - sille isosti tervetuloa!

Mun arkea rytmittämään piirtelin kalenterilehden tammikuusta. Yleensä vuosikalenteri on tullut hankittua tai saatua lahjaksi, mutta nyt huomasin, että semmoinen puuttuu meiltä kokonaan. No, ei puutu enää :D

Tämä jääkaapin oveen ja uusi piirustellaan sitten helmikuuksi, meneehän se näinkin!

Sunnuntaiterveisin,

Ellis

Pitkäperjantai

Kun päivä on pitkä, siihen mahtuu paljon.
Kiireettömiä pääsiäisen pyhiä on aina meillä liputettu - päivä on mukavasti pidentynyt kevättä kohti ja kun mikään paikka ei juurikaan ole edes auki (onneksi), ei päivän ohjelma voi edes kilpailla suosiostaan jonkin kauppareissun tai muun vastaavan kanssa.

Tänään aurinko paistoi verhon raosta heti aamulla. Heräsin, kun mies viritteli tulia uuniinsa ja keitteli aamukahvia villasukissaan.

Jo heti aamupäivällä pakattiin nelijalkaiset kyytiin ja ajeltiin rantaan.

 Jäällä oli jos minkälaista kulkijaa... ehkä eniten kuitenkin kävelijöitä, mutta suksillakin liikkui kohtuullinen joukko auringonvalosta nauttivia. Ainakin parilta rantakalliolta kiemurteli iloinen savukiemura retkeilijöiden tekemistä nuotioista.

Me nökötettiin kaartuneen koivun rungon päällä ja otettiin talteen valonsäteitä ja nappailtiin valokuvia... miehellä himppasen parempi kamera, mutta on se myös himppasen painavampi kuin mun pieni iPhone, joka kulkee taskun pohjalla...

Ei mikään voi ladata akkuja paremmin kuin levännyt mieli, joka saa vielä valohoitoa täydeltä terältä paistavalta kevätauringolta.
Jotenkin viimeistään tässä vaiheessa kevättä tajuaa sen tosiasian, että talvi alkaa jäädä taakse ja edessä on pitkä valoisa jakso!

Jäältä me eksyttiin jälleen siihen erääseen uskomattomaan, pieneen kahvilaan, jossa ollaan vierailtu ennenkin pääsiäisenä (KLIK).

Tätä kahvilaa ei oikeastaan taida olla olemassakaan.... se on aivan ihana ja harvinainen jäänne menneestä maailmasta - vanha, liki 80-vuotias mummo keittää kyökissä pannukaffeet puuhellalla, tarjoilee ne pöytään pienellä pyöreällä tarjottimella. Tarjottimella nököttää myös Arabian vanha kermanekka, jos sattuu haluamaan maitoa kahviinsa.

Pullaa oli tänään tarjolla kahta sorttia: kanelikiekkoa tai rahkapullaa. Kahvi pullalla maksaa kokonaiset kaksi euroa!

Joka pöydässä on liina ja kukkakimppu ja pöytien kulmilla on vanhoja lehtiä, joita voi ajankulukseen selata.  Verhoista siivilöityy auringonvalo sisälle kauniisti.
Vanhan myyntitiskin takana on tikkareita, suklaata ja muuta makeaa isoissa, lasisissa karkkipurkeissa. Täällä voi oikeasti aistia ajan pysähtyneisyyden...

Yhtäkkiä meillä ei ole kiire mihinkään. Tumma pannukahvi on kuumaa, sitä ei voi edes nopsasti hörpätä! Tästä fiiliksestä ja visiitistä on ikuistettava muutama hetki...

Kahvilan mummo on aikanaan pyörittänyt työmaaruokalaa paikallisen vaneritehtaan työntekijöille. Sittemmin vanha, Päijänteen rannassa oleva ruokala-kahvila on tarjonnut kahvia siellä poikkeaville. Silloin, kun sattuu olemaan auki.

Muistan, kun ekan kerran eksyttiin tänne. Silmät teevadin kokoisina ihmeteltiin, voiko tällaisia paikkoja enää olla. Kuultiin, että kahvila on auki silloin, kun mummo jaksaa kahveja keitellä. Meillä kävi taas tänään tuuri, mummo vaikutti tosi pirteältä ja aurinkoiselta!

Päivä jatkui ruuanvalmistuksen merkeissä. Lautaselta löytyi tänään etämiehen valmistamaa (ja pyydystämää) riekkoa...

Herkutelun jälkeen ajeltiin vielä huutokauppaan. Iskin silmäni vanhaan Pariisi-tauluun, mutta se ei ehtinyt tulla myyntiin meidän aikana - ei jaksettu kovin kauaa olla paikalla, kun ihmisiä oli niin paljon, ettei takapenkkiin nähnyt mitään muuta kuin käytävällä seisovien selkiä :)

Ehkä kevään kaunein päivä!
Huomenna suunnataan Tampereelle - ensin vähän kauppoihin ja sitten päivän päätteeksi stand-up -komiikkaa katsomaan ja kuuntelemaan.

Nautitaan näistä ihanista vapaista ja tästä keväästä, jookos!

Ellis <3

Perjantai

Näin charmikas mies odottaa mua viereensä sohvalle tänä iltana!
En voi mitenkään kieltäytyä näin houkuttelevasta tarjouksesta, en liioin tuottaa pettymystä odottavalle.
Kuka se olikaan ihmisen paras ystävä?


Leppoisaa perjantai-iltaa!

Ellis

PS: Tämän kuvan nappasi valokuvausta harrastava tyttöseni :)

Kamera sukkahousuissa

Uuden Pirkan niksipirkassa oli hauska sukkahousuniksi: laita vaaleat sukkahousut kameran linssin eteen, niin saat kuvistasi kivasti vanhanaikaisen näköisiä :)
Pitihän se kokeilla heti. Kaivoin sukkalaatikosta vaaleimmat sukkahousut, mitä löytyi ja eikun Canon sukkahousun lahkeeseen ja sitten kuvaamaan. Vertailun vuoksi kuva myös ilman nailoneita...

Hiukan huvittuneena totesin, että täällä vikaa on varmaan sekä kamerassa että sukkahousuissa ja etenkin linssin takana olevan henkilön kuvaamistaidoissa :) Joka tapauksessa kuva ei mun mielestä ole hiukkaakaan vanhanaikaisen näköinen, korkeintaan näyttää siltä, että keittiössä olisi lätyt kärähtäneet oikein kunnolla.
Varmaan hyvällä kameralla, hyvässä valossa ja vielä hiukan vaaleammilla sukkahousuilla tulos voisi olla hyvä tai ainakin parempi.

Päätän siis vastaisuudessakin kuvata ilman sukkahousuja - siis kameran yllä :)

Viikonloppua odotellen,

Ellis