Being Mother, part 2

Olen äiti kolmelle lapselle. Ja yhdelle mopsille. Kyllä, jo silloin, kun lapset olivat pieniä, he halusivat ehdottomasti, että Justus (Elman edeltäjä) lasketaan perheeseen mukaan. Yksi meistä. Ja mikäpä siinä - meneehän joukon jatkeena helposti yksi mopsikin.

Minusta tuli ensimmäisen kerran äiti marraskuussa -91. Olin 25-vuotias ja täysin tuntemattoman, suuren ja ihmeellisen asian edessä. Oli pimeä perjantai-ilta ja väliin jäivät yhdet pikkujoulut. Tummatukkainen, topakan näköinen tyttölapsi syntyi vähän ennen yötä ja mullisti samantien maailmani. Rauhallinen ja tyytyväinen uusi perheenjäsen, jonka kanssa oli turvallista ja hauskaa opetella äitinä olemista. Satojen kilometrien päässä omasta lapsuudenkodistani työntelin onnellisena vaaleanliloja, maailman kauneimpia vaunuja, joiden sisustassa leikittelivät hauskat pallokuviot. Silloin(kin) oli onneksi puhelimet keksitty - mummut, papat, tädit ja serkut olivat kaukana, mutta silti jotenkin lähellä.

Keskimmäinen tuli maailmaan reilun kahden vuoden päästä, kikkarapää ja suuret hymykuopat. Hampaita ei alkuun kuulunut - ne kun päättivätkin tulla kaikki yhtä aikaa, kun oltiin juhlittu 1-vuotissynttäreitä. Sinä keväänä Hammaskeijun työaika paukkui!
Siskoksilla oli alusta pitäen hyvät yhteiset touhut. Pienempi kulki isomman perässä, peri tältä röyhelömekot, polkupyörät ja vesirokon. Kerrossängyssä oli kiva kuunnella iltasadut, nukeista ei tarvinnut riidellä. Tai sitten aika on kullannut muistot tosi tehokkaasti. ;)

Taas kului pari vuotta, meitä tuli yksi lisää. Papan näköinen pieni poika syntyi syyskuisena maanantai-iltapäivänä, ennen kuin paikalle hälytetty lääkäri ennätti vaatekaupan sovituskopista antamaan puudutusta. Pikkuveli, veikeä kaikkien silmäterä. Loputtomat korvatulehdukset, loputtoman positiivinen  pieni poikanen. Ja ne niskakiharat.
Hänen myötään keittiön kattilakaappi sai uuden merkityksen, kun sieltä kaivettiin päivittäin rumpusetti esiin ja annettiin lusikalla komppia perunoiden pompottaessa hellalla. Kaikenlaiset moottorit ja koneet saivat kukin oman pörinänsä. 1-vuotislahjaksi saatu metallinen roska-auto oli yksi rakkaimmista leluista. Sen viereen nukahdettiin ja joskus sen viereltä herättiin kontin kuva poskessa. Ääretön pienen pojan uteliaisuus ja kiinnostus autoihin on selvästi nähtävissä tänäkin päivänä.

Meillä on aina ollut vähän hullunkurinen perhe... Elämä kuljetti meitä, ja eräänä päivänä olimme ison päätöksen edessä. Sen jälkeen muutimme pieneen, viihtyisään kotiin nelistään - minä ja lapset. Kaikki oli kuitenkin hyvin - lasten ja minun yhteys pelasi toiseenkin vanhempaan, vaikka perhekuvio muuttuikin ja vaikka työ veikin hänet toviksi muille maille.

Elämä oli enimmäkseen tavallista, mutta onnellista arkea. En varmasti äitinä ollut täydellinen.  Pyykkivuoria, tiskiröykkiöitä ja leluja lastenhuoneen lattialla. Varmasti olin välillä myös väsynyt, vaikka ne hetket eivät olekaan jääneet päällimmäisenä mieleen.

Uimakoulut, leirikoulut, hiihtoretket ja kesälomat. Olin siinä onnekkaassa asemassa, että saatoin lomailla työni vuoksi aina silloin, kun lapsillakin oli loma-aika. Kiireettömät kesäpäivät, pitkään nukutut aamut ja pieni boheemi perhe.
Jossain vaiheessa perheeseen liittyi etämies. Hän otti oman paikkansa ja hänestä tuli tiivis ja tärkeä osa meidän perhettä. Kalakaveri ja luonteva etäaikuinen lapsille. Sitä hän yhä on. Vaikka emme yhäkään jaa yhtä yhteistä kotia, jaamme yhteisen arvopohjan, jossa lastenkin on ollut turvallista kasvaa.

Usein olen jälkeenpäin ajatellut, miten tekisin joitakin asioita toisin. Tuo kuuluisa jälkiviisaus... Miten olisin enemmän sitä tai tätä, äitinä. Miettinyt, olinko tarpeeksi hyvä äiti? Olenko nyt?
Leivottiinko meillä kyllin usein? Muistinko lukea tarpeeksi satuja? Olinko läsnä silloin kun piti?
Olisiko pitänyt....

Jos saisin muuttaa jotain, luulen, että kaikkein hartaimmin kuitenkin toisin kaukaa menneisyydesta vain pienen, tavallisen arki-illan, kun olimme kaikki koolla. Kertoisimme päivän hassuja sattumuksia ja olisimme menossa iltapesuille ja nukkumaan. Minä ja lapset. Sylissä ja lähellä. Saunan jälkeen kosteat kiharat ja puhtaat lakanat. Iltasatu ja varmuus siitä, että huomenna kaikki jatkuu sitä, mihin tänään jäätiin.

Kiitos <3


Äiti

Äidin aarteet

Eilen illalla ja tänään - koko päivän - on hihat heiluneet ja kotona on siivottu oikein kunnolla.
Kaikki sai alkunsa siitä, kun ompeluhuoneeseen oli kehkeytynyt kunnon laskeuma... farkkuja, pitsiliinoja, keskeneräisiä töitä ja kirppiksiltä haalittuja vuorikankaita kasapäin. Kattolampun polttimo sopivasti palanut, joten kun huoneeseen ei edes syttynyt lamppu, ei siellä mitenkään voinut siivota!
Koska vanhin tytär oli tulossa äitienpäiväviikonlopuksi kotiin, oli huoneelle pakko tehdä jotain. Ja kun ottaa huomioon  kolmen viikon kuluttua juhlittavat lakkiaiset,  syytä siivoukselle löytyi vielä enemmän.

Alkuun päästyäni en malttanut lopettaa. Tyhjensin kaikki komerot, lajittelin farkut ja muut materiaalit, vei roskaa pois kilokaupalla... Molempien tyttärien huoneena toiminut nykyinen ompeluhuone kätki kaappeihinsa vieläkin kaikenlaista tyttöjen koulukrääsää ja pehmoleluja. Yhteensä jätesäkillinen pois. Huh!

Lopulta innostuin vielä kääntämään mööpeleitä ompeluhuoneessa niin, että sain vihdoinkin ompelukoneen järkevästi ikkunasta tulevaan valoon nähden. Hyvä, että edes joskus pukkaa näitä ahaa-elämyksiä :D (Päivitän kuvin ompeluhuoneen tännekin jonakin kauniina päivänä).
Eihän muukaan huusholli välttynyt tältä puuskalta... nuorukaisen ja keskimmäisen huoneita lukuunottamatta (sinne en siivousintoani ulota, saavat itse hoitaa oman lääninsä :))
muuallakin tuli taas hetkeksi kivan siistiä ja puhtoista.


Illan hämärtyessä napatut kuvat rajaantuvat yhteen aarekaappiin...
Kaapin kätköissä mun rakkaudella vaalimani vanhat Arabiat, omat aarteeni <3
Raotin kaappia tänään ja laskin kuppiparit tulevia lakkiaisia silmällä pitäen. Meillä on ehkä vähän eriskummallinen juhlakattaus... erilaisia vanhoja Arabioita... mutta niillä mennään - ja on menty mm. kolmet rippijuhlat ja yhdet lakkiaiset, pienemmistä juhlista puhumattakaan. Ja hyvin on mentykin!
Nämä on siitä hauskat astiat juhlapöytäänkin, että kirvoittavat poikkeuksetta kahvipöytäkeskustelua. Vieraista vähintään muutama intoutuu muistelemaan, mitä kuppeja omassa lapsuudenkodissa tai mummulassa on ollut. Ihan läheltä, kirjahyllystä löytyy kirja, josta voi tarkistaa kuppien nimet ja vuosikerrat, joten kysymysmerkkien kanssa ei tarvitse juhlista kotiin lähteä.

Huomenna en imuriin koske... me karataan päiväksi Tampereelle ihmettelemään, onko kesä jo ehtinyt sinne asti.

Kivaa lauantaita, aurinkoa ja lämmintä tuulta...

Ellis <3

PS. Iso aarre tämäkin ihana... <3 Mutta tästä ja näistä äidin kolmesta muusta aarteesta enemmän sunnuntaina...

Takka

Tänään täällä ei paista aurinko, vaan sataa vaihteeksi lunta. Riittää, sanon minä!!
Kahvilan terassille en viitsi mennä lumisadetta katsomaan, joten tänään valitsin sisäpöydän.

                                    - Mitä!! Yrititkö ottaa kuvan takasta ILMAN minua???


Meillä on takka. Tuollainen valkoinen kivikasa, jota tosi harvoin tulee lämmitettyä, koska se ei ole mikään lämpöä varastoiva malli. Ja puita kun saa saunan takia rahdata sisään ihan tarpeeksi usein, niin ei sitten tule juuri enää takkaan laitettua tulta.
Takan kyljessä, oikealla puolen on leivinuuni (ei näy kuvissa), jossa kyllä palaa tuli silloin tällöin ja valmistuupa siellä joskus jopa uunipuuro tai muu pikkuruokakin. Jouluna siellä on ihana lämmittää laatikot... se tuoksu, minkä leivinuuni luovuttaa lämpönsä lisäksi, se on ihana!

Takka oli alkuaan keltainen, saumaukset tummanruskeat. Tyypillinen väri tämmöisessä retroaikakauden keltatiilisessä helmessä. Yhden talven katselin keltaista takkaa ja talven aikana päätös valkoisesta varmistui. Kesän korvalla isäni sen sitten maalasi, ihan lateksilla muistaakseni. Ohje tuli muurarilta, joka sanoi, että lateksi kyllä käy pintaan hyvin, pitäisi pysyä ja on vaivaton ja helppo maalata uudelleen, kun nokeentuu. Samalla maalattiin takaseinän muuri.

Aika ajoin haaveilen, että purkaisin (=purattaisin) takan pois ja tilalle laitattaisin ihanan, varaavan takan, joka toimisi samalla lämmön lähteenä tässä sokkeloisessa talossa. Jotenkin silmä vaan on tottunut tuohon valkoiseen, isoon takkaan... ja taipaisipa takan vaihtaminen olla ihan pikkuinen kustannuskysymyskin ;)

Meillä sisustus ei ole kauttaaltaan valkoista, ei edes vaaleaa. Osittain sen toki määrittelee talon luonne ja materiaalit, mutta osittain myös sen vuoksi, että tykkään lämpimistä, kotoisista väreistä.

Nappasin pari kuvaa keittiön laattoja silmällä pitäen... oon josku haaveillut, että saisin valkoiset laatat tuonne välitilaan. Nyt siellä on tuollaiset poltetun ruskeat.

Tajusin, että niin karmaisevat kun ne onkin aina välillä omaan(kin) silmään, taidan kuitenkin tässä kohtaa tykätä niistä. Valkoisten laattojen vaihtaminen vaatisi koko keittiön uusimista. Joten, ruskeilla mennään vielä toistaiseksi ainakin. Lämpöä, lämpöä <3

Taitaa olla kevät, kun niin sisustuttaa :D




Ellis

Kahvila ihan kotikulmilla

Kun ei kerran hiihtämään pääse, istutaan sitten kahvilassa :)

Ihan meidän kotikulmilla on ihana kahvila. Tiedättekö, sellainen "tule sellaisena kuin olet" -kahvila. Ihan huippua on, että sinne voi ottaa koiran mukaan!!

Tarjottavat on siellä vähän mitä sattuu, joinakin päivinä saattaa saada vaikka mitä hyvää, mutta toisinaan tiskit notkuu tyhjyyttään. Tänään vaihtoehtoja ei ollut montaa. Tai oikeastaan niitä oli tasan yksi: tänään sai valita mansikkarahkan kahvin kanssa, jos halusi. Joku ei ehkä olisi tämmöistä ottanut, mutta minäpä otin. Eikä muuten yhtään hassumpaa kahvin kaverina!

Tässä kahvilassa on itsepalvelu. Erilaisia ja -kokoisia mukeja on tarjolla, joten kuppikoon voi valita ihan sen mukaan, miten paljon kahvia haluaa. Kahvin joutuu myös keittämään ihan itse, mutta on siinä se hyvä puoli, että se ei maksa mitään. Tai.. maksaa tavallaan; kahvin joutuu näet ostamaan kaupasta tähän kahvilaan tasaisin väliajoin, jos aikoo sitä saada juodakseen.

Pöytiä on kaksi. Toinen on sisällä ja toinen ulkona terassilla. Minä valitsin tänään terassipöydän, koska oli niin tavattoman komea ilma!

Oli mulla seuraakin... Elma, joka kuunteli pää kallellaan kaikki pikkulintujen laulut ja toisaalta vahti mun rahkakupin tyhjentymistä.
Meillä on Elman kanssa diili: minä annan sille esipesuun mun rahkakipot ym. vastaavat ja se puolestaan lämmittää mua sohvalla iltaisin. Toimii!

Koska ajattelin jo etukäteen istuvani kahvilassa jonkin aikaa, varasin mukaani vähän puuhaa...
Reilun tunnin, ison kahvimukillisen ja kahden farkkuparin saksimisen jälkeen oli farkkumattoprojekti nytkähtänyt halkaisijalta mitattuna noin 15 senttiä eteenpäin.
Tuulensuojainen paikka oli jopa ihan lämmin - olihan mulla kyllä musta takki, joka lämmitti mukavasti auringossa, mutta siis palelemaan ei päässyt.

Ehkä kaikkein parasta tässä kahvilassa on kuitenkin sen sijainti. Viisi askelta oman keittiön takaovelta ja olet terassipöydässä :)))

Tällaisia päiviä heti lisää!!


Aurinkoa viikkoonne!

Ellis <3 

Kasseja ja kirjoja

Flunssan ja kiireen siivittämä viikko on vierähtänyt sunnuntaihin. Tuntuu, että justiinhan olin lomalla, kiireettömiä päiviä viettämässä... Tänään on sentään päivä tuntunut hiukkasen pitemmältä, kun kellot siirrettiin. Ei sillä, mun mielestä voitaisiin jättää siirtämättä, en tykkää yhtään siitä, että kelloja ylipäätään pitää siirtää eteen ja taakse, höh.

Ihmeellistä... aurinko näyttäytyi parina päivänä! Meillä se osuu iltapäivällä kivasti takkahuoneeseen, jossa on valkoinen kirjahylly täynnä kirjoja. Siihen heti kameran kanssa - kassit riviin :))

Kuvailin vähän muuallakin noita viimeaikojen tuotoksia... selvästi huomaan, että

bägeihin on tullut syksyn mukana syksyisiä värejä: 

tummanpunaista, lilaa, ruskeaa... farkutkin jotenkin tummempia. 

Tein tilauksesta pari bägiä pelkillä olkahihnoilla, taas uutta mulle - ja tykkäsin itsekin, että ihan hyvin ne keikkui olkapäällä tai olan yli vedettynä tuollakin lailla, ilman pikkusankoja.

Eräänä päivänä edellisellä viikolla (lomaviikko) ompelukone sanoi sopimuksen irti. Koneesta kuului kamala ronksahdus... ja sitten... ei mitään. Ei tikkiäkään.

A-pu-va! Messut lähestyy, ei nyt voi mennä kone rikki!!!

Pikainen soitto kaupunkiin ja kohta olin jo autossa, Husqvarna vieressä menossa kohti huoltoa.

Apuakin sain, kone kuulemma vetelee jo aikalailla viimeisiään, joutuu sen verran koville farkun kanssa, mutta vielä tovin ehkä jaksaa... 

Liikkeessä odotellessani sattui kuitenkin hämmentävä juttu. Vähän huvittavakin.

Liikkeen omistaja laittoi mulle esille käytetyn, korjaamansa ja huoltamansa koneen. Oikein vankkaa tekoa ja hyvän oloinen, laadukas kone. 

Sain tilkun, jota aloin ompelemaan samalla, kun mies korjasi takahuoneessa mun konetta. Hetken ommeltuani ja kokeiltuani tuumin, että kone kyllä vaikutti tosi hyvältä. Nousin koneen ääreltä ja katselin sitä vähän kauempaa.

Yhtäkkiä kone alkoi tikkaamaan täyttä vauhtia ilman, etä kukaan koski siihen. Siinä se vaan huristeli ja samaan aikaan alkoi savua tupruttaa toisesta sivusta. Kääk!

Olin niin ihmeissäni, etten tajunnut edes mennä nyppäämään johtoa irti seinästä. Katsoin vain vuoroin täysiä itsestään eteenpäin ompelevaa konetta ja paininjalkaa, jota kukaan ei painanut. Huusin takahuoneeseen miehelle, että nyt tää kone sekosi täysin! Heh, ensimmäinen ajatus oli, että oonkohan mä jossain piilokamerassa... :D

En sentään ollut! Koneeseen oli tullut oikosulku ja joku proppu oli kärähtänyt koneen sisältä. Karmea katku leijaili liikkeessä hetken aikaa - minä tyydyin omaan huollettuun, vanhaan ystävääni ja köröttelin se vieressäni takaisin kotiin jatkamaan hommia. Hyvä juttu oli tietty se, että tuo sattui liikkeessä, enkä minä tai kukaan muukaan ollut ehtinyt ostaa konetta ja viedä sitä kotiin :)

Vaarallisia nää ompelukoneet...

Meillä on muuten juhlittu kaikkein pienimmän synttäreitä, Elma täytti vuoden eilen <3.

Näin rauhallisissa merkeissä sitä tosin harvoin päiväsaikaan näkee, on meinaan sen varran vauhdikas neitonen... :))

Täällä ilta pimenee entistä aikaisemmin... saiskohan sitä huijattua itsensä nukkumaankin edes vähän aikaisemmin?!

Mukavaa, kotoista sunnuntai-iltaa sinne ruutujen toisellekin puolelle!

Ellis <3

Nukkumatti ei osaa meille

Hei, täällä mä oon vaikka pitäis kai olla jo nukkumassa. Arvatkaa väsyttääkö?
Ei. Ei yhtään.
Voin kertoa, että huomenna aamulla aikaisin, kun mun kello soi, mua nukuttaa. Mutta tällaista se on mulla aina sunnuntaina... Ei haittaa - teen jotain mukavaa, kuten bloggaan... ihan vaan hetken, pienen jutun verran.

Meillä oli hyvä viikonloppu. Kaikki oli taas koolla, mentiin ja tultiin...
On se jännä juttu, miten nopeasti sitä pyörähtää taas arkeen, kun työ alkaa.

Viime viikko meni oikeastaan kokonaan töissä, vaikka oppilaat tulivatkin vasta keskiviikkona. Torstaina tuntui jo siltä, että täällähän sitä on oltu jo taas vaikka kuinka kauan ja loma tuntui kaukaiselta muistolta.
Mutta hyvä niin, eipä ainakaan ole liiemmin sopeutumisvaikeuksia, kuin ehkä noihin aamuherätyksiin. No joo, ehkä ihan vähän myös arjen organisointiin, kun siihen on nyt vähemmän aikaa käytettävissa :)

Elma selvästi sympatiseeraa ja komppaa mua tässä töiden aloittamisen lomassa - onhan se niin totta, että työnteko voi helposti uuvuttaa... ja varsinkin, jos sitä katsoo vierestä... :DD

Otoksia viimeaikaisista ompeluksista... nämä alla olevat ovat jo uudessa kodissa, mutta ehdin kuvaamaan ne kuitenkin ennen sitä.

Joku saattaa muistaakin tuon pionin... mietin joskus taannoin, tekisinkö siitä tyynynpäällisen vai kassin. Kassiksi päätyi.

Kassin toiselle puolelle tein ihanan ystäväni ja puotikumppanini Viipin inspiroittamana tuollaisen ryppykoristeen jämäkankaasta.

Viipin ihanissa pellavamekoissa on jos jonkinmoisia yksityiskohtia, mm. juurikin tuon tyyppisiä rypytettyjä kaitaleita, jotka mekoissa ovat tosi näyttäviä ja antavat niille ylellisen ripauksen. 

Toiseen kassiin tuli iso pitsiliina, jolloin näyttääkin siltä, että kassi onkin farkkulaukun sijaan pitsilaukku.

Tähän laukkuun ompelin lisäksi pitkän olkahihnan bambukahvojen kaveriksi. Hihnan saa täysin piiloon, jos haluaa kantaa laukkua kahvoista.

Taustalla näkyy mun työmaa, oma luokka, jossa juuri aloitin 15. kouluvuoden. Uusi vuosi, uudet kujeet - niin se mulla aina menee, kun joka vuosi lapset vaihtuu uusiin.
Mutta hei, kai mun täytyy nyt yrittää lähteä yöpuulle... joku jo kuorsaa mun vieressä täällä sohvalla varsin äänekkäästi ja näkee unia.
Joku, jolla on vaaleanpunainen kaulapanta ja kippura häntä :)
Arvaatteko?

Aurinkoista maanantaita,

Ellis

Ps. Mieletön sateenkaari tuli tänään vastaan, kun vein vanhinta tyttöstä bussille. Ihmeteltiin sateenkaaren todella kirkkaita värejä ja suurta kokoa. Kokonainen kaari, kauttaaltaan melko kirkaskin. Oli vaan ihan pakko ikuistaa :)
Onkohan siellä kultaa?

Kuulumisia Elmalta

Heipsis,


mä oon tänään viettänyt kuuman ja kivan kesäpäivän. 
Ellis ja etämies lähtivät ajelemaan Killinkoskelle markkinoille ja mä pääsin vanhimman neidin sekä mummun ja papan kanssa mökille. Jee!!


En tiiä ootteks kuulleet, mut mä oon tosi kova tyttö pulikoimaan.
Tänään päätin katsastaa mökin läheltä yhden aikas kivan rantapaikan... 
Ensin sain kunnon mopsikohtauksen, juoksin pensaiden ja puiden lomassa häntä suorana.... ja sitten...hävisin.


Näin pientä mopsia on aikas vaikea ihan heti löytää rantapusikoista... Itse asiassa en ollut kovinkaan kaukana, vaan juoksin päätä pahkaa rantaryteikön läpi läheiseen pikku niemeen. Kuulin kyllä, kuinka mua huudeltiin, mut enhän mä malttanut takaisin lähteä. Juoksentelin niemessä hetken aikaa ja päätin lähteä uimaan. Mä niin tykkään uida, joko kerroin sen?


Aattelin ensin uida takaisin mökkirantaan, mut sit matka alkoi näyttää liian pitkältä. Käännyin takaisin ja sit jo kuulin, kuinka pappa oli työntämässä venettä vesille. Huh!
Aattelin, että on varmaan parempi ihan kaikkien kannalta, että meen takaisin rantoja pitkin. Mä vähän ihmettelin, miks kummassa ne oli siellä mökillä niin huolestuneen näköisiä, kun mä tulin takaisin. Luulivat vissiin, etten osaa uida - tai jaksa! Höh!

(Elma pienenä pisteenä kuvissa, siellä jossain keskellä...)

Lähdin mä sit vielä toisellekin omalle retkelle. Kävin kattomassa naapurimökin vinttikoiraa, mut se ei ollut kotona - tai siis mökillä. Harmi. 
Sit mä kuulin, kuinka pappa käynnisti auton - ja mulle tuli taas kiire. Ei kai ne aio lähteä ja jättää mua!!

Pappa oli vissiin aatellut, että kuulen auton äänen ja ymmärrän, että täytyy tulla heti takaisin. Tietty mä ymmärsin ja tulin viivana.

Kyl mä silti vähän ihmettelin, kun mulle laitettiin fleksi ja sen toinen pää laitettiin puutarhakeinun jalkaan kiinni...? 
Pääsin mä sit kuitenkin laiturille mukaan, kun mummu meni uimaan. Kurkotin varmaan liian kauas, kun humpsahdin laiturin päästä järveen. Tuli vähän sukellettuakin. 


Kun Ellis ja etämies vihdoin tuli mökille isojen poikien kanssa (Mertsi ja Dalton, etiksen mettäkaverit), mä ilostuin niin, et kaadoin grillin. Se ei onneks ollut kuuma :)
Pappa pääsi taas hommiin, kun kaikki hiilet levisi pitkin poikin...


Mä haluun nyt loppuun vielä korostaa, et mä oon oikeesti hirrrrvvveen ihana, kiltti, hyväntahtoinen, utelias, nätti, hiljainen ja siisti. 
Ja mua askarruttaa yks asia. Ellis sanoi, että musta tulis varmaan hyvä triathlonisti, kun mä oon niin hyvä juoksemaan ja uimaan. Jonkun vaan pitäis opettaa mulle, miten ajetaan pyörällä :)))
Vapaaehtoisia???

Puss & kram,


Elma

Pumppu reistaa

Täällä sitä on viuhdettu ja aika on kiitänyt päivästä toiseen niin, ettei ole meinannut perässä pysyä...
Lumi on alkanut toden teolla sulaa ja kevään huomaa jo ihan kaikkialla! Ihanaa :D

Meillä on ilmojen lämpenemisestä huolimatta ollut ajoittain viileät tunnelmat kotona. Vanha ystäväni kiertovesipumppu - siellä talon kellarissa sijaitsevassa pannuhuoneessa - ilmoitti taas olemassaolostaan sammumalla pääsiäisen pyhinä.
Puhelinsoitto tutulle putkimiehelle, ja saatiin pumppu palaamaan kotikonstein, kunnes sitten taas kuluneella viikolla ensin eräänä iltana keskimmäisen kanssa huomattiin, että kivan keväisestä fiiliksestä huolimatta tuntui taas vähän viileältä. Pumppuperhana.
Ronklasin pumppua ison lattapäämeisselin kanssa hetken ja kirosin ankarasti perään.

Toistin saman aamulla kaksi kertaa. Ja taas saatiin pelaamaan.

Viimein perjantaina tuttu putkimies tuli ja teki jotain perusteellisempaa pumpulle, koska nyt ei reistaamisesta ole tietoakaan.

Etämies on kätevä, mutta miksi kaikki paikat reistaa juuri silloin, kun mies on siellä etäällä? Noh, olen kyllä jo tottunut olemaan tämän vanhan talon(kin) yksinhuoltaja, huomaan selviäväni mitä kummallisemmista tilanteista YKSIN. Se on oikeastaan ihan huikean tuntuista. Ei mene ihan helposti sormi suuhun, pikemminkin käsi etsiytyy työkalupakkiin - tai sitten kännykkään. Nimittäin jos en tiedä itse, mitä teen, tiedän yleensä mihin soittaa.

Ehkä lopulta kaikki on kiinni omista valinnoista ja omasta asenteesta. Kun on päättänyt pärjätä, sitähän pärjää. Ainakin yrittää. Apua saa kuitenkin aina, kun sitä pyytää <3

Eikä tää nyt tarkoita sitä, että täällä henkseleitä paukutellen hoidellaan kaikki kattopeltien vaihtamiset sun mut omin käsin, ehei... mielellään heittäydyn avuttomaksi ja otan täyden palvelun vastaan, jos sitä vain on tarjolla :D

Mutta... tuli vaan mieleen, mihin se kaikki aika on taas mennyt, kun tuntuu, ettei ole saanut mitään aikaiseksi ja aika vaan kuluu ja kuluu.

Osasyyllinen aikavarkauteen makaa tyytyväisenä mun jalkojen juuressa tällä hetkellä.

Elma <3

Mitä pidemmälle kevät ehtii, sen mustemmaksi muuttuu Elman kuono. Se on tainnut pikkupentuna pudota johonkin hiilikellariin...

Näin täällä huhtikuu etenee. Viikolla tapahtui sellainen ihme, että sain ompelukoneen laitettua esille... jos se vaikka tästä!

Mukavaa lauantai-iltaa kaikille!

Ellis <3

Sunnuntaina

Tunnelmat lyhyesti...

* valoa
* raitista ilmaa
* kolme saarta
* tortillat
* miettimistä
* lattian pesua
* lakanoiden vaihtoa
* aprillipiloja
* virpojien odottelua
* soitto ystävälle
* farkkujen leikkaamista
* virkkuukoukun metsästystä
* löytöjä omasta kellarista
* päiväunet
* ...





Kivaa sunnuntaita, hauskaa aprilipäivää ja makoisaa virpomispäivää!

Ellis

Blondin sohva

Ensimmäisen lomapäivän kunniaksi päätin heti aamupäivästä vähän möbleerata... sohva (ed. postaus) kun oli edelleen takkahuoneessa odottelemassa pääsyä ompelu/vierashuoneeseen. Piankos minä sen sinne... Niin, piankos!

Heti alkuunsa kävi selväksi, että sohva ei suoriltaan mahtuisi kapeahkosta oviaukosta. Jotenkin se pitäisi keplotella ja huijata sisään.

Tämä juttu ei kuitenkaan mennyt ihan niin kuin strömsössä... sohva jäi muutaman punnertamisen jälkeen kiinni tiskikoneen kannen ja huoneen ovenkarmin väliin. Minä pitelin toista päätä, neiti punatukka toista päätä ja Elma hääri assistenttina jossakin kaiken keskellä.

Aika äkkiä kävi harvinaisen selväksi, ettei sohvaa saisi huoneeseen ilman toimenpiteitä. Mutta ensin piti irrottaa tiskikoneen kantta sen verran, että sohva saatiin irti jumista.

(Tässä vaiheessa tuli taas mieleen, että on se hyvä, ettei tässä sentään oltu tekemässä mitään sisustusohjelmaa...)

Erinäisten työkalujen ja muutaman painavan sanan jälkeen sohva oli neljänä kappaleena ja huoneeseen siirtyminen onnistui.

Jotta sohvasta ylipäänsä on hyötyä, se kannattaa koota. Se ei ollutkaan ihan yksinkertaista. Pieniä holkkeja ja ruuveja oli ihan mahdotonta saada sovitetuksi takaisin yhteen ja ruuvit eivät tietenkään kiristyneet ilman puun sisään asetettavia holkkeja. Sitten tapahtui jonkinsortin välähdys... muistin ykskaks, että työkalulaatikossa on magneetteja. Tosi vahvoja sellaisia... puikkomaisia magneetteja. Löytyivät onneksi heti ja niinpä sain magneetin avulla pidettyä holkkia paikallaan ja ruuvit kiristyivät.

Sohva muistutti jälleen sohvaa ja minä paukuttelin henkseleitä, kun taas kerran ratkaisin ongelman ihan itte! Eikä aikaakaan kulunut kuin ehkä noin tunti... tai vähän reilu... :D

Elmaakin taisi vähän väsyttää moinen huushollin myllääminen, se löysi itselleen nokostelupaikan Ikean kassista, jossa kasa vaatteita odottaa pääsyään kirppikselle.

Anyway Elma is not for sale :D

Elman ottaessa siestaa minä otin kameran ja lähdin ulos aurinkoon.

Jäälle ei voinut mennä veden takia, mutta valohoitoa sai rannassakin...

Muutaman kuukauden kuluttua täällä tuoksuu taas mäntysuopa ja matot kuivuvat tuulessa...

Sain kotimatkakaveriksi ystäväni Päivin ja vähän isomman elman, nimittäin Telman :D

Nyt saunan lämmitykseen... mukavaa maanantai-iltaa kaikille!

Ellis