22. luukku: eka kerta... ja ihan luvan kanssa

Tänään havahduin omaan verkkaisuuteeni joulun suhteen. Olen tainnut ottaa liiankin lunkisti, kun miltei kaikki on vielä tekemättä - ja mitä tekee Ellis? Se vaan viheltelee ja kirjoittelee muistilappuja!!
Onhan se hyvä asia, ettei stressaa ja tuleehan se joulu vähemmällä kohkaamisella, mutta KUN se nyt joka tapauksessa tulee - joulu siis - voisi kai sitä vähän orientoitua.

Tänään siis aloitin :)

Koska kuusi oli hankkimatta, päätin aloittaa siitä.

Sain luvan käydä hakemassa tuttavan metsästä kuusen, joten sonnustauduin toppavaatteisiin ja rimpautin ystävälleni Päiville... tuntui nimittäin, että tässä tarvittaisiin nyt vähän naisenergiaa... :)

Ajoimme metsän laitaan ja siitä sitten vaan ripein askelin kohti kuusikkoa. Lunta oli, muttei niin paljoa kuin olisi voinut kuvitella. Kolauttelin sahalla lumisia kuusia, mutta lähes kaikissa oli lumen painon vuoksi oksat taipuneet alaspäin. Tai sitten olivat muuten muotopuolia.

Pienen patikoinnin jäkeen paras mahdollinen kuusi löytyi (kiitos kamu, kun huomasit sen), joten ei muuta kuin sahaamaan.
Enpä ole aiemmin itse kuusta metsästä hakenut! Tässä kuusessa onkin varmaan ihan spesiaali tunnelma, kun se saa huomenna koristeet ja kynttilät ylleen :))

Pakko vielä paljastaa, etten ole liiemmin muutenkaan sahaillut puita metsässä... tai ylipäätään yhtään missään.
Onnistuin nimittäin ihan heti kättelyssä irrottamaan sahan terän, kun luulin terää paikallaan pitävää salpaa jonkinlaiseksi kivaksi kahvaksi, joka aukaistaan, jotta sahaaminen sujuu paremmin. Hehhee, avasin kahvan, jolloin salpa aukesi ja terä tipahti. Näppäränä tyttönä sain kuitenkin terän käden käänteessä takaisin paikoilleen!
(Etämiehelle vinkkivinkki... kivasta kuusenhakureissusta huolimatta en pistä pahakseni, jos jostain ilmaantuu kiva ja nätti kuusi ensi vuoden jouluksi <3)

Muutakin sain tänään aikaiseksi: viimeiset joululahjat tuli hankittua ja ruokapuoli alkaa olla mietittynä ja pääosin jo ostettunakin. Samoin muutama muu käytännön juttu.
Siivous pääsi alkuun ja jatkuu vielä huomenna.
Joulumuistamiset ja -tervehdykset hoituvat osittain ajatuksen voimalla. Päätinkin jo tietoisesti, että varsinaista korttirumbaa ei nyt tule, vaan korvaan sen tänä jouluna muunlaisilla viesteillä tai visiiteillä.
Korttien ja pakettien suhteen, niiden vähäistenkin, joita piti saada lähtemään, olin toivottoman myöhässä. Olin siinä uskossa, että keskiviikkona paketit vielä ehtivät. Ja höpsis! Taas myöhässä...
Luotan siihen, että minut tuntevat rakkaat <3-ystävät (ne sieltä ihan lapsuudesta asti mukana kulkeneet, sekä myöhemmin elämääni tupsahtaneet) tietävät ja tuntevat minut niin hyvin, että taitaisivat olla huolissaan, jos olisin joskus ajoissa.
Moni saakin minulta ihanan uudenvuodentoivotuksen tai -paketin.

Optimistisuudessani kuvittelen vuosi toisensa jälkeen ehtiväni tehdä ja nähdä kaikki ja ehtiväni käydä siellä täällä ja tuolla. Eihän se niin mene. Huomaan, että minusta on tullut armollinen itselleni... en jaksa  enää olla itselleni edes vihainen... tällainen olen ja that´s it.
Ihanat ystäväni, olette rakkaita <3 ja tiedätte sen! Joulukortilla tai ilman!

Lämpimin halauksin,

Ellis