Jauhot suussa

Tämän illan keittiöinspiraatio (oho!) tuotti tuloksena mustikka-grahampuuron ja elämäni ensimmäisen itse leipomani saaristolaisleivän :)

Leipä hiukkasen jännitti, kun taikinasta tuli mun mielestä kovin epämääräisen näköinen ja löysä... kunnes tajusin, että sen kaiketi kuuluukin olla sellainen, koska leipä kohotetaan ennen paistamistaan leipävuokassa - eipä se muualla pysyisikään!

Tapani mukaan menin kauppaan ennen kuin katsoin reseptiä, joten unohdin tietenkin ostaa piimän. No, onneksi jääkaapista löytyi puoli purkkia vielä hengissä olevaa piimää, joten sain kuin sainkin taikinan tehtyä ilman korjaavaa kauppareissua - tosin tein sitten vain puolikkaan annoksen taikinaa.
Toinen, mitä unohdin ostaa, oli pitkulaiset foliovuokat, koska en omista yhtään pitkulaista kakku- tai leipävuokaa. Mutta ei hätää!
Tämmöisen romunkerääjän kaapista löytyy aina jotain, mihin voi leivän leipoa - niinpä tälläsin taikinan leivinpaperilla vuorattuun vanhaan, pyöreään, alumiiniseen kakkuvuokaan. Meille tuli ihan passeli pyöreä saaristolaisleipä :)
Maku oli hyvä, varsinkin lämpimänä voin kanssa... Mmmm..







MUSTIKKA-GRAHAMPUURO

1 l vettä (laita ripaus suolaa joukkoon ja kiehauta)
2 dl täysjyvä grahamjauhoja (siivilöi jauhot veteen ja anna kiehua hiljalleen n. 5 min. välillä sekoittaen)
n. 1/2 l mustikoita (sekoita joukkoon ja anna hautua miedolla lämmöllä noin 5-8 min. välillä sekoittaen)
Mausta sokerilla.
Hyvää sekä lämpimänä, että kylmänä.




SAARISTOLAISLEIPÄ

1 l piimää
75 g hiivaa
3 dl vehnän leseitä
3 dl kaljamaltaita
3 dl ruisjauhoja
10 dl vehnäjauhoja
1 rkl suolaa
3 dl siirappia

Liuota hiiva kädenlämpöiseen piimään ja lisää muut (toisiinsa sekoitetut) aineet joukkoon.
Voitele 2 leipävuokaa ja jaa taikina vuokiin.
Anna leipien kohota noin 1,5 tuntia ja paista sitten 175° uunissa noin 2 tuntia.
1 1/2 tunnin jälkeen voitele leipien pinnat vesi-siirappiseoksella.

Huomasin juuri reseptiä kirjoittaessani tähän, että unohdin kokonaan laittaa suolan taikinaan. Vähän ehkä kaipasin sitä, nyt kun jälkeenpäin ajattelen. No, hyvää oli kuitenkin... voihan sitä voita laittaa vähän isomman nokareen. Voihan?

Ellis

Kirjopyykkiä

Tänään oon pessyt urakalla pyykkiä. Lakanat vaihdettiin, mutta koneeseen pääsivät myös nää riemunkirjavat tyynyliinat ja yksi pussilakana, jotka löytyivät sunnuntaina huutokaupasta huutamastani isosta lakanalaatikosta. Ihan huippuja retrojuttuja! Muutama lakana - yhtä kirjava - odottaa vielä koneessa ripustajaansa.
Laatikko oli suuri ja painava, eikä mulla ollut aavistustakaan muuta kuin muutamasta ylimmästä päällepäin näkyvästä lakanasta. Laatikon uumenista löytyi tämän kirjavan lastin lisäksi muutama pellavaliina sekä parikymmentä käsinvirkattua (reunapitsit) ja monogrammein varustettua tyynyliinaa/lakanaa.
Joskus harvoin sattuu näitä ihan kummallisen ihania yllätyksiä ja löytöjä...

Huomenna täällä pestäänkin sitten valkopyykkiä :D
Mutta... ennen sitä on käytävä vähän nukkumassa!
Kauniita unia kaikille,

Ellis

Antistressed evening

Tänään on ollut varsinainen helteiden helle. Ilma on kuumaa, asfaltti väreilee ja linnutkaan eivat jaksa laulaa. Ihmiset kerääntyvät rannoille tai varjopaikkoihin viileyttä etsimään. Tänään rikotaan taas kesän helle-ennätyksiä.

Mitä tekee Ellis?
Se hyppää etämiehen polkupyörän päälle ja vanteet vipattaen polkaisee matkaan. Meinaa läkähtyä hengiltä, mutta polkee polkee, kunnes pääsee kauppakeskuksen viileyteen. Siellä se kiskaisee kylmän mansikkapirtelön ja kuuman kahvin, jutustelee työkaverin kanssa kuulumiset koko kesän edestä, löytää itselleen uskomattoman upeat rasvanahkaiset pitkät saappaat (jotka eivät ole alessa, joita hän ei onneksi osta, koska on polkupyörällä liikkeellä ( huh!)).
Sitten se suorittaa hikisen urakan takaisin samaan suuntaan ja raahautuu lopulta puolikuolleena polkupyörän kanssa etämiehen kotipihaan, sieltä suihkuun ja sohvalle palauttaville pikatirsoille. Takana 25 pakahduttavan kuumaa kilometriä. Jalat, kädet ja t-a-k-a-p-u-o-l-i hyytelönä.

Voisihan sitä tietenkin hiukan viileämmän päivän valita näille ex tempore-päähänpistoille. Mutta ajatus leppoisasta ja virkistävästä pyöräilystä ei jätä rauhaan ja sitten kun sadan metrin polkemisen jälkeen tajuaa, että on ihan vähän liian kuuma tähän hommaan, ei voi millään kääntyä takaisin. Pyörän sarvet eivät käänny, koska se pää, joka niitä sarvia puristavia käsiä komentaa, on niin pahuksen härkäpäinen. Huoh!
En koskaan ikinä enää tänä kesänä koske polkupyörään. En omaani enkä kenenkään toisen.

Mutta nyt illan tullen alkaa jo hymyilyttää koko reissu. Reidet huutaa, huomenna ehkä vielä kovempaa. Jokunen gramma on pakosti laihduttu tänään, niin paljon on hikoiltu. Ihanaa työkaveria oli mukava treffata - ja olihan se pirtelökin ihan hyvää, kahvista puhumattakaan :)
Kamerakin oli repussa mukana, olin ajatellut ajella kaikessa rauhassa ja nappailla välillä kivoja otoksia matkan varrelta. Mutta tuskissani ja kuumissani en voinut kuvitellakaan pysähtyväni valokuvaamaan yhtään mitään..

Illalla päädyttiin kaupungille syömään, Amarillon mausteiset ja rapsakat ruuat sopivat tämän kuumuuden kaveriksi mainiosti. Jälkiruuaksi saatiin jotain tosi herkullista: Radio SuomiPopin ulkoilmakonsertin alueen ulkopuolelta löytyi kiva pieni alue, jonka ihmiset olivat löytäneet. Sinne mekin löydettiin. Ja nähtiin suht. läheltä lavalle aivan mainiosti.
Happoradio pani parastaan tunnin mittaisen session... ei yhtään hullumpi päätös tälle päivälle.






Loppuun vielä kuvat eilisistä ja ainoista ale-löydöistäni, jotka olivatkin -kuinkas muuten - normaalihintaiset...




Mutta tosi hyvät jalkaan ja ilo silmälle myöskin. Mun ongelmajalkoihin ihan mahtavat. Koeajoin tänä iltana popottimet - ei rakon rakkoa tai hiertymää. Ihan parhaat, riekerin antistressit.

Mukavaa perjantai-iltaa!

Ellis the Biker

Yhtenä iltana

Jonkun kerran kesässä tulee se tunne, kun ymmärtää, mikä on pakko olla perimmäinen tarkoitus legendaariselle lausahdukselle "Suomen kesä".
Se on jotain, mitä on vaikeaa pukea sanoiksi. Siksi en edes yritä.
Kuvat kertokoot puolestaan.

Sen verran kuitenkin avaan, että jotenkin ikiaikainen olo tuli, kun vene hiljalleen hyrisi kirkkoniemen ohi (löydätkö eräästä kuvasta puukirkon, sen tornin silhuetti piirtyy kauniisti puiden latvojen tasalle?)
Haluaisin kertoa senkin, miltä järvi tuoksui, kun se toi jostain kauempaa tervan tuoksun. Sitäkään en osaa pukea sanoiksi, se on vain kuviteltava ja koettava.

Kalastuksesta vielä sen veran, että olen lapsena ollut tosi innokas pieni kalamies. Narrannut isojakin vonkaleita Kallavedellä. Nykyään aina vain harvemmin tulee lähdettyä kalaan. Ja silloinkin riittää, kun saan istua onki veneen pohjalla tai sylissä. Ja jos kalastan, homma hoituu useimmiten catch and release- meiningillä. Kalat kiittää.











Näihin kuviin ja tunnelmiin,

Ellis

Edit. Oli ihan pakko lisätä vielä tämä ao. kuva. Sen oli tarkoitus päästä postaukseen mukaan, mutta jäi vahingossa pois.

Blue blue sky

Sininen taivas. Mansikkakakku. Kesän vihreys. Joutilaisuus.
Aavistus siitä, että on kesän alkuilta.

















Siinä mun sunnuntai.


Ellis

Lipastotuunaus

What time is it in Paris?






Kerran alkukesällä eräässä ihanassa puodissa törmäsin lipaston nuppeihin. En voinut ohittaa näitä nuppeja, joten lopulta kauan suunniteltu lipaston tuunaus sai viimeisen sysäyksen.
Maalitkin oli jo ehtineet kuivahtaa purkkiin, joten uuden maalipurkin voimin maalaustöihin...
Lipasto valmistui juuri sopivasti rippijuhliin ja vaikka se makuuhuoneessa onkin - siis ei niin näkyvällä paikalla - oli mukavaa, kun sain sen vihdoin maalattua.



Ensimmäisen kerroksen jälkeen näytti tältä:



Kolme kerrosta vaadittiin, jotta melkoisen tummaksi patinoitunut mäntylipasto kirkastui kunnolla. Lateksi onneksi kuivuu tosi nopeasti, joten parin tunnin kuluttua viimeisen maalikerroksen jälkeen kannoimme lipaston makuuhuoneeseen, missä se kuivahti vielä hetkisen.
Ennen iltaa lipasto oli jo omalla paikallaan, nupit asennettuina ja sukat + alusvaatteet tutuissa laatikoissaan :)

Tässä vielä kuvat before & after:






Tuunailemisiin,

Ellis

Keittiösaareke - vai mikä lie?!

Hehee... meilläkin on nyt KEITTIÖSAAREKE!

Rippijuhlien ajaksi nostin Ruotsin loppislöydön keittiön ikkunan alle pieneksi apupöydäksi - siinä oli voileipätarpeet, kun eivät mahtuneet seisovaan pöytään kaikki. Eilen keittiötä siivotessa mietin, olisiko ihan pöhkö idea jättää pöytä siihen paikalleen, kun sille ei ole vielä tuntunut löytyvän omaa paikkaa meiltä. (What! Meilläkö paljon tavaraa?)
No, siihen se sitten jäi ja mun mielestä istuu siihen ihan hyvin ja nätisti.

Tuli vaan mieleen, kun taannoin keittiöpostauksessa haaveksin ihanista keittiöistä saarekkeineen... että nyt on mullakin sitten ihan oma pikkuruinen saareke :D



Me happy!

Ellis