3/3

Kolmet pienet varpaat on lämmitetty näiden peittojen alla. Kolme pörröpäätä on kammattu ja niistä takut suorittu maailmaa varten.
Kolmet sukset olivat talvisin pystyssä autotallin seinustalla.  Kolme muumilusikkaa tiskipöydällä.
Kolme koulureppua ja ne loputtomalta tuntuneet kouluvuodet... ne vaan menivät.
Niin, mihin ne menivät?

Aika kului. Ensin juhlittiin synttäreitä, kunkin vuorollaan. Leivottiin merenneitokakut tai oltiin merirosvoja. Tehtiin ongintapussukoita, kirjoitettiin kutsukortteja ja leikittiin lahjaksi saaduilla legoilla.
Käytiin retkellä ja opeteltiin polkupyörällä ajoa ilman apupyöriä.

Iltaisin luettiin sängyn vierellä Tompat ja Ainot. Kolme Karhua ja Kuka lohduttaisi Nyytiä... ne väitän osaavani ulkoa vieläkin. Sitten vähän myöhemmin tuli Onnelin ja Annelin vuoro.

Muumit piti aina muistaa nauhoittaa - ja miten niitä katsottiin! Nauhat venyneinä, niin että osattiin ulkoa Muumipeikon loitsu, jolla se saattoi hengittää meren pinnan alla.

Muumilaaksoonkin, Naantaliin, piti päästä. Siellä meinasi 1/3 hävitä kerran ihmispaljouteen, kun lähti päättömästi juoksemaan muumitaloa kohti mamman heilutettua ikkunasta. Sieltä se kuitenkin löytyi, muumitalon avoimen keittiön ikkunan alta, Muumimamman kanssa. Liekö vaihtaneet lättyreseptejä? ;)

Vuodet vierivät ja sitten tulivat rippijuhlat. Rippiristit ja ruusukimput. Valkoiset kaavut alttarilla ja herkät, kauniit isosten sanat. Lohisopat keitettiin kirkon päätteeksi, kakut herkuteltiin aurinkovarjon alla, kuumana kesäpäivänä. Kukin sai oman auringonpaisteensa, kenenkään juhlissa ei sateenvarjoja tarvittu.

Valkolakit juhlittiin parin vuoden välein ja nyt, pääsiäisviikolla, sai nuorimmainen oman koulunsa päätökseen ja valmistui ammattiin. Pääsiäislauantaina pannu oli kuumana ja talo täynnä iloista väkeä. Maljakot täyttyivät kukista ja juhlajuomaa kilisteltiin.

Kaiken iloisen porinan ja kahvikuppien kilinän keskellä tajusin jotakin... se tunne, kun lapset ovat kasvaneet ja saavuttaneet itselleen jotain kallisarvoista ja tärkeää.
Se ilo ja tyytyväisyys, mikä heistä välittyy. Onni omasta suoriutumisesta, kun pitkä koulutaival tältä erää on päättynyt.

Sykähdyttävintä ehkä kuitenkin se yhteenkuuluvuus, joka näistä kolmesta sisaruksesta näkyy ja se, miten voit äitinä katsoa sivusta, pieni pakahduttava, mutta onnellinen tunne rinnassa, kun maailma raottaa oviaan.

Suuntaa et voi antaa, mutta voit opastaa, miten tuulta haistellaan. Polun pään voit näyttää, mutta polku on kuljettava itse. Reppuun voit antaa eväitä, mutta niin se on itse kannettava. Matkaan tarttuu pikkuhiljaa asioita, opittuja ja perittyjä. Tapoja ja viisauksia.
Tyhmyyksiäkin pitää tehdä, jotta oppisi. Erehdyksiltä ei voi kukaan välttyä - eikä pidäkään.
Kiertoteitä pitkin koitan omiani opastaa, että löytäisivät harhapolkujen kauneimmat orvokit reppuunsa mukaan. Myrskyissäkin pitää oppia luovimaan. Ei opi, jos ei ikinä satu myrskyn silmään.

Ja totta vieköön, kun annoin onnenhalausta poikaselleni, enkö vain tuntenutkin selässä, ruutupaidan alla, siellä lapaluiden välissä jotakin... oikein kauniit ja hyvät siipien alut. <3

Pääsiäinen alkaa lähestyä loppuaan. Pöytäliinat liehuvat tuulessa pyykkinarulla, ruusut ovat saaneet uudet vedet ja kahvikupit on nostettu lasikaappiin.
Niin ne lapset nousevat siivilleen - tässä tapauksessa 2/3 on saateltu junaan ja 1/3 lähtenyt harrastukseensa. Nyt tämä äiti istahtaa sohvalle, nostaa jalat ylös ja kohottaa maljan itselleen. Niin vain selvittiin tästä elämänmittaisen ja rakkaan urakan yhdestä vaiheesta. Päivääkään en vaihtaisi.
Tai no, ehkä muutaman ;)

<3

Äiti

(Kuvat on napattu lauantain kahvipöydän antimista, kynttilä pianon päältä.)

Vain luuta puuttuu

Pääsiäisen elementit on olleet kohdillaan... noita-akka omasta takaa, kissan virkaa on ajanut mustakuono ja namusia on löytynyt niin kulhoista kuin kellaristakin.

Tämä noita järjesti omilleen munajahdin. Piilotin pieniä karkkinyyttejä sokkeloiseen kellarikerrokseen, jonka jälkeen napsin piiloista valokuvia. Nuoriso pisti pystyyn pikana whatsup-ryhmän "munajahti", jonne klikkasin valokuvat ja kun ne oli kaikille latautuneet, pääsivät etsijät tositoimiin.

Eniten karkkinyyttejä löytänyt pääsi ekana etsimään suurta suklaapupua, joka oli piilossa ihan muualla kuin kellarissa. Valokuvasuunnistuksen meiningillä siis edettiin :)

Hauskaa oli muuten sivusta seurata, kuinka vanhan noidan pieniin kepposiin lankesi jo aikuiset lapset aivan täysillä :D Palautetta tuli kylläkin siitä, että kätköt löytyivät ihan liian helpolla... hmm.. Täytyypä jatkojalostaa tätä muuten hyvää suunnitelmaa seuraavaan kertaan.

Muutoin meillä on ollut varsin vauhdikkaat ja mukavat pyhät. Niistä enemmän seuraavalla kertaa, nyt pitää mennä laittamaan nokipannu ja essu pyykkiin, seuraavia seikkailuja odottamaan.

Maanantaisin sunnuntaiterkuin,

Ellis

Foodie

Hyvin harvoin tulee kuvattua ruoka-annos. Paitsi jos se syödään jossain hyvin pittoreskissa paikassa ja annos on aseteltu niin kauniisti, että se suorastaan huutaa kameraa.

Tai jos lautaselle on päätynyt etämiehen riekkoa, jota odotan kuola valuen aina siitä hetkestä, kun se kaadetaan kuumalle pannulle... :)

No mutta, nyt mun omiin keitoksiin. Welcome to Ellis's kitchen! 

Meillä syödään hyvin usein perjantaisin pizzaa. Koska se on helppoa. Nopsaa. Hyvää. Perjantairuokaa. 

Mulla ei ole tarkkaa ohjetta taikinaan, mutta teen sen aina näin:

Laitan noin pari desiä vettä kulhoon. Kulho mikroon, vesi lämpimäksi ja lämpimään veteen puoli palaa tuorehiivaa.

Kun hiiva on sekoitettu, lorautan sekaan vähän oliiviöljyä, noin 1-2 rkl. 

Ripaus, noin 1tl,  suolaa. Sitten vehnäjauhoja niin paljon, kuin taikina tuntuu sopivalta. 

(En koskaan mittaa aineita, koska teen tätä niin usein, että tapa heittää ja lorauttaa on mulla selkäytimessä.)

Taputtelen taikinan ensin jauhoisilla näpeillä leivinpaperin päälle ja sitten kaivan kaapista tyhjän viinipullon, jolla kaulitsen loput. On meillä oikea kaulinkin! Mutta pullo sopii tähän mainiosti - eikä tarvitse tiskata...  ;)

Kaulitulle taikinalle tomaattipyreetä ja sen päälle runsaasti oreganoa. Sitten vaan täytteet - mitä nyt kulloinkin on. 

Tällä kertaa kyytiin pääsi jauhelihaa, pekonia, savukinkkua, herkkusieniä, ananasta, punasipulia, valkosipulia ja juustoa. Tämä herkku ei kauaa uunissa viihdy, noin kymmenen minuutin kuluttua saa pizzan nostaa pöydälle... Pizza saa vähän vetäytyä ennen leikkaamista... siinä voi ehtiä ripustamaan vaikka koneellisen pyykkiä (kuten mä tein).  Tai avaamaan viinipullon ;)

Tänään lautaselta löytyi uunikasviksia. Tähän komboon päätyi tänään perunaa, porkkanaa, kesäkurpitsaa, punaista paprikaa, keltasipulia, punasipulia ja valkosipulia. Pilkoin uunipellillisen näitä herkkuja pellille, lorautin päälle oliiviöljyä, ripauksen suolaa ja rosmariinia, sekä Provencen yrttisekoitusta. Uuniin muhimaan... 

Näiden kanssa syötiin tänään yrtti-valkosipulilla pintamaustetut pihvit, mutta yhtä hyvältä tämän kanssa maistuu kana tai kala. 

Earth hour on jo virallisesti päättynyt, mutta meillä se jatkuu niin kauan, kuin lämpökynttilät palaa... 

Tunnelmallista lauantai-iltaa!

Ellis

Let me tell you

Kevät.

Menemistä, tulemista, järjesteltävää, siivousta, kesän odotelua, malttamattomuutta, keskeneräisyyttä.

Eräänä päivänä sitä vaan herää jostain kumman talvihorroksesta. Alkaa katsella ympärilleen, vähän ihmeissäänkin, miten on tullutkin haalineeksi tavaraa niin paljon, että sen kiertoon laittaminen ja järkevä hävittäminen tuntuu vievän ikuisuuden. Ehkä juuri siksi hetkeen pitää tarttua nyt heti. Siihen tarpeeseen karsia ja vähentää, selkiyttää. Siltikin, veikkaan, jää vielä paljon jäljelle kaikkea kivaa ja kaunista, jota voi sopivassa määrin ripotella ympärilleen. 

Tekemistä on niin paljon, ettei tiedä, mihin tarttuisi ensiksi. Kuulostaako tutulta?

En osaa päättää, aloitanko raivauksen työhuoneesta vai jostain toisaalta. Keittiön kaapit on jotenkin vahingossa tullut käytyä läpi lähiviikkojen aikana, joten en keksi enää yhtään tekosyytä olla aloittamatta raivausta muualla huushollissa. 

Käyn pöyhäsemässä yhden kasan tuolta ja toisen täältä. Lopulta täällä näyttää siltä kuin joka huoneessa olisi käynnissä jonkin asteinen sotatila. No, ainakin homma on saatu käyntiin. Itseasiassa, ensimmäiset lastit on jo kannettu ulos talosta. Roskiin, auton takakonttiin, autotalliin (sitä ei saa sanoa ääneen, autotalliin ei ehdottomasti saa kasata enää yhtään mitään, se pitäisi kuulemma tyhjätä tulevaa moporemppaa varten...).

Ikkunat huutavat rättiä, kukat (ne kaksi kituvaa) kaipaisivat jotain vettä väkevämpää ja ohran siemenet odottavat istuttamista pääsiäiseksi.

Ja entäs mun uusin hankinta... kevätesikko? Olen sen tosiasian edessä, että oon onnistunut kolmessa vuorokaudessa tappamaan perjantaina ostamani esikon. Ennätys?

Liikaa vettä? Liian vähän vettä? Ehkä se traumatisoitui jo autossa matkalla kotiin, jos päästin vahingossa muutaman ruman sanan liikenteessä? Tai nauroin liian kovaa puhelimeen? 

Annan sille vielä vähän vettä ja yhden mahdollisuuden. Sitten luovutan, enkä ikinä koskaan osta minkäänlaista kevätesikkoa. Piste. 

Viime viikolla tein visiitin ihanan ystäväni luo. Hän oli noin vuosi sitten bongannut face-sivultani valokuvan keskimmäisestä ja koirasta. Kuvassa neitokainen on vielä kovasti punatukkainen ja loihtinut kasvoilleen meikin elokuvasta Blackswan. Lahjakas ystäväni soitti ja kysyi, saisiko hän maalata taulun valokuvasta ja luvan saatuaan alkoikin työstämään maalausta. Se oli ollut hauska projekti toteuttaa ja se näkyy kyllä upeasta lopputuloksestakin.

Kesäkuun alussa saimme keskimmäisen kanssa kutsun näyttelyyn, jossa ihailimme tämän maalauksen lisäksi myös ison joukon muita upeita töitä. Nyt taulu on matkannut meille ja niin mielelläni kuin pitäisinkin taulun itse, se päätyy mitä ihanimmaksi ja persoonallisimmaksi syntympäivälahjaksi tyttärelle. Ihana muisto ajasta aikuistumisen kynnyksellä. Kiitos vielä Jaana <3

Eilen sain raivauspuuskassa omallekin seinälle yhden maalauksen. Muutamien eurojen huutokauppalöytö muutaman vuoden takaa. Maalaus on arviolta 50-60 -luvulta ja kuvaa pariisilaista katunäkymää (tai niin mä olen päättänyt, että se on Pariisista - seinässä oleva mainosteksti "monique"ainakin viittaa Ranskaan...).
Tykkään taulun tunnelmasta ja vähän rapistuneesta lookista. Meinasin kehystyttää sen, mutta sain vinkkejä, että koska pingotusnaulatkin näkyvät, se kannattaa jättää just noin boheemin näköiseksi, kuin se nyt on.

Tämmöistä tänne. Maanantai-ilta alkaa kääntyä myöhäiseen päin, taivaalta tulee rättejä ja minä taidan hivuttautua sohvalle elokuvan pariin.

Kivaa maaliskuista viikkoa, ystävät!

Ellis

Varttitunnin virkatut nappikorvikset

Tänään mietiskelin asioita, en mitään ydinfysiikkaa, mutta vähän päänvaivaa aiheuttavia kuitenkin.
Sivutuotteena syntyi korvikset, virkatut napit. Hopeoidusta kuparilangasta jälleen.

Liimaa ei meinannut löytyä mistään, kunnes käteen osui kaapista kuumaliimapistooli - liimatippa pyörylään ja korviksen osa kiinni - valmis!

Kokeilin omaankin korvaan, mutta malliksi sain houkuteltua kotona piipahtavan keskimmäisen.
Nämä lähtevätkin huomenna neitokaisen matkaan... minä jatkan mietiskelyä ja tartun koukkuun uudelleen.

Mutta ensin nukun vähän...

Ellis

Tänään

"Minä uskon manikyyreihin. Minä uskon ylipukeutumiseen. Minä uskon pynttäytymiseen vapaa-aikana ja huulipunaan.
Minä uskon pinkkiin. Minä uskon, että rakastuminen polttaa parhaiten kaloreita. Minä uskon suutelemiseen.
Minä uskon, että onnelliset tytöt ovat sievimpiä tyttöjä.
Minä uskon, että huomenna on uusi päivä ja minä uskon ihmeisiin."

-Audrey Hepburn (1929-1993) - 

IHANAA NAISTENPÄIVÄÄ!!


Toivoo Ellis <3

Rouva Reikäpään pipo

Sunnuntai-ilta. Loman viimeiset rippeet... kyllä se viikko menee (liian) äkkiä. Mutta toisaalta, ollaan jo maaliskuussa!!

Siivoskelin vaatehuonetta ja löysin ainakin 15 vuotta vanhan pitsireikäneuleen, puuvillaisen, jota olen marinoinut, kun se joskus näytti ihan kivalta päällä... just joo! :D

Päätin varmistaa kerralla, että neule ei enää päädy henkarille ja leikkasin siitä saksilla palan.

Kaksi saumaa - ja reikäpipo on valmis!

Maaliskuun kauniit aurinkoiset päivät, täällä odotellaan jo teitä - tuuletusaukot valmiina!
Oopsis, huomasin juuri, että maaliskuun kalenterinlehti on piirtämättä. Vielä ehtii...

Muutama otos pikkukissukasta eiliseltä kyläreissulta... ymmärrän taas himpan paljon paremmin kissaihmisiä, onhan pienet karvapallerot aivan ihania <3 niinkuin tämäkin pieni sinisilmä. Sydäntenmurskaaja! <3

Iloa viikkoonne!

Ellis