Maailma harmaanvalkoinen

Matkalla töistä kotiin, jo ihan lähellä kotia, vilkaisin järvelle.
Siellä keskellä selkää oli keski-ikäinen pariskunta kävelyllä. Olivat jotenkin uupuneen oloisia, olivat ehkä ulkoilleet koko pitkän päivän.
Kävelivät ja tähyilivät läheiseen pieneen saareen. Ajattelin, että menevät varmaan tarkistamaan kesäpaikkansa kuntoa pitkän talven jäljiltä. Pariskunnan vilkas, lämminsävyinen keskustelu kantautui rantaan saakka.
Ajattelin, että siinäpä toisiinsa kiintynyt pari. Ajattelin, etteivät huomaa, jos nappaan heistä valokuvan :)




Näissä harmaissa päivissä on oma viehätyksensä. Kun ei voi nähdä harmaudelta kaikkea, kuulee paremmin. Tuulen, lintujen äänet, veden tip-tip-tippumisen.




Jotain vihreää ja pientä tämän harmaanvalkoisen keskelle on ilmestynyt. Pienen pieni alku kuolleeksi julistamassani kukkapurkissa!!
Tämä on kyllä jo luokiteltava ihmeheräämiseksi. Onnenapila, joka tässä purkissa asuu, otti ja kuoli joskus talven pimeydessä. Niin vaan pääsi käymään. Unohtui ehkä liian pienelle vedelle ja valolle. Tykkään viherkasveista, leikkokukista ja etenkin puutarhan kukista tosi paljon, mutta täytyy sanoa, että nämä sisäkukat eivät oikein ole mun vahvuuteni...

Tämä kukkanen on oikeasti liki 18 vuotta vanha. Sain sen äitienpäivänä, kun ensimmäinen lapsukainen oli ensimmäisessä hoitopaikassaan. Se on kulkenut meidän matkassa kaikki vuodet, välillä vähän tuuheampana ja välillä sitten vähän huonommassa hapessa.
Mutta tänä talvena sille näytti käyvän köpelösti. Joku mukula, nyppylä tai juurakko (anteeksi kaikki te kasveista enemmän tietävät..) siellä kuitenkin oli vielä puolitajuttomana, koska kun aloin paniikinomaisesti kastelemaan tyhjää multakasaa purkin pohjalla, sieltä on nyt noussut pieni alku.
Oon niin onnellinen <3

Paljastan vielä, että tämän lisäksi viherkasveihini kuuluu kaksi todella elämäänsä väsähtäneen näköistä santpauliaa. Ovat kukkineet viimeksi joskus viimevuosituhannella, varmaan. Äiti lupasi ottaa ne hoitoon - en vastustele.

Harmaanvalkoisia unia,

Ellis