Tämmöinen taideteos roikkuu mun pikkuruisen työhuoneen (=komeron) seinällä. Kolme iloista rosvoa tositoimissa Kaardemumman yössä. Kasper, Jesper ja Joonatan.
Taiteilija itse istuu ruudun tällä puolella, teoksella on siis ikää jo lähemmäs neljäkymmentä vuotta. Näkeehän sen tietysti työn lohkeilleista pastelliväreistä, että ihan eilen tätä ei ole sutaistu!
Kehykset ovat mitäänsanomattomat lasiset vaihtokehykset - joskus pikaisesti lätkäisty päälle, kun sattui löytymään sopivan kokoiset.
Muistan, kuinka meillä kotona oli aitassa keltasävyisellä kuviotarrapaperilla pääällystetty pahvilaatikko. Äiti oli kerännyt sinne käsitöitä, piirustuksia ja askarteluja lähinnä siltä vuodelta, jolloin olin päiväkodissa puolipäiväeskarissa, kultaisella ja retrolla 70-luvulla.
Töitä oli paljon. Vessapaperirulla-askarteluja, vesivärimaalauksia, ompelukuvia, säkkikangastauluja, puutikkuaskarteluja, pahvista tehty kuuraketti, vanerista tehty talo, pahvikello, kangassommitelmia... kaikkea ei tietenkään voinut säilyttää ja vuosikymmenten saatossa suurin osa varmaan tuli poisheitetyiksi, kun aittaa välillä siivottiin. Jotakin säilyikin - onneksi.
Tässä yksi niistä onnekkaista. Luulen tai hämärästi muistelen, että meille on luettu tarina kolmesta iloisesta rosvosta, jonka jälkeen olemme saaneet piirtää sadusta.
Muistan varsin hyvin päiväkodin tilat, tunnelman ja tekemisen ilon. Aila-opella oli aina jokin ihana värikäs tunika - Marimekkoa (myöhemmin tunnistin) - ja puukengät jalassa. Kansliassa oli lasiseinät ja kahvinkeitin. Siellä tuoksui hyvältä: kirjoilta ja Marie-kekseiltä. Kanslian takana oli roolileikkihuone, jossa sai leikkiä vain harvoin ja vain erityisellä luvalla.
Naulakoissa oli jokaiselle oma vanerinen merkki. Mulla oli omena.
Valokuvauspäivänä melkein kaikki tytöt tulivat päiväkotiin tirolilaismekko päällä - minäkin. Se oli tummapohjainen, kukallinen liivimekko, jonka alle puettiin valkoinen pussihihainen paitapusero. Mekon päälle puettiin vielä pieni valkoinen essu.
Hih, mitä ihania takautumia ja muistoja. Niitä alkaa tulvia mieleen yhä enemmän, mutta koska tästä uhkaa tulla romaani, jätän loput omaan huomaani.
Nämä muistelut kirvoitti lähinnä huominen päivä... huomenna vietetään kansallista veteraanipäivää ja menen työn puolesta piipahtamaan lasten kanssa veteraanijuhlassa. Ajankohtaisena aiheena on kevään, pääsiäisen ja muun ohessa olleet osittain tästä vierailusta johtuen lapsuus, vanhuus ja yleensä eri elämänvaiheet. Lapset ovat kyselleet myös minun lapsuudestani, niinpä nappasin taulun seinältä kassiini, siinä autenttista todistusaineistoa siitä, että minäkin olen joskus ollut lapsi :D
Sodastakin ollaan puhuttu, kun joku on jotain kysynyt tai kertonut isoisovanhemmistaan. Lasten ihania, välittömiä kommentteja on käyty läpi ja suorilla kysymyksillä - välillä kiperilläkin- on ammuttu kohti.
Tässä muutamia vastauksia, kysymykset saatte päätellä itse:
- Ei, veteraanijuhlassa ei vanhuksilla ole pyssyjä mukana
- Ei myöskään armeijavaatteita, ihan juhlavaatteet, niinkuin juhlissa yleensä
- Ei, puvuissa roikkuvat mitalit eivät ole tulleet hiihtokisoista
- Ei, minä en ole ollut sodassa, sodasta on kauemmin aikaa
- Kyllä, lotat ovat naisia, jotka mm. hoitivat sodassa sairaita
- Juu, naapuriluokassa on myös Lotta. Lotta on kiva ja suosittu nimi nykyään :D
Näillä mennään kohti juhlaa :D
Herättää varmasti paljon ajatuksia jälkeenkin päin - ja hyvä niin. Tärkeitä asioita, joita ei saa unohtaa.
Kovaa vauhtia ollaan menossa kohti toukokuuta, huomenna jo keskiviikko!
Käväisen kuitenkin välillä nukkumassa...
Ellis
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti