maanantai 11. huhtikuuta 2011
Maanantaiaamu lintutarhalla
Tänään on ollut niin maanantai. Tyypilliseen tapaani kohkasin sunnuntaina yömyöhään tehden kaikenlaisia pikku projekteja. Aamulla sitten heräsin uuteen herätyskellooni, tuntuu olevan tehokas lajiaan. Ikkunani alla - tai ainakin jossain lähituntumassa - nimittäin kortteeraa fasaani!! Se aloittaa raivostuttavan kiekumisensa ja räpistelynsä heti, kun päivänvalon ensimmäiset säteet nousevat naapurin katon takaa. Olen huomannut, että sillä on noin neljän minuutin torkkukytkin ja ääni ei ainakaan vaimene yhtään soittokertojen lisääntyessä. Ihan totta, olen kyllä pikkulintujen suuri ystävä, mutta tämä lintukunnan yksilö saa mut ihan raivon valtaan.
Olen kuumeisesti miettinyt keinoja fasaanin häätämiseen. Jos läväytän rullaverhot auki, se ehkä luulee mua petolinnuksi aamutuimaan. Paistinpannu ja/tai riistamauste kädessä voisi lisätä tehoja edelliseen. Muita hyviä ideoita?
Ei nämä lintujutut tähän loppuneet. Kun pääsen vääntäytymään ylös ja tallustelen tänne keittiöön, kuulen siipien räpinää ja muita epämääräisiä linnun ääniä savupiipun takkahormista. Perheenperustamista suunnitteleva naakkapari luulee, että siellä on yksiö vapaana. No ei kyllä ole!
Savupiipun päältä lähti kerran kovassa syystuulessa piipunpelti. Uutta odotellessa (pitäisi piakkoin olla tulossa) yritän kolistella hormin peltejä ja saada naakat tajuamaan, ettei tänne kannata missään tapauksessa muuttaa. Siinä samassa muuten hoituu nuorison herättäminen mitä kätevimmin... pellit kolisevat aika tavalla :)
Täytyy kai tehdä jokin strategia naakkojenkin varalta, tai olen itse jonakin aamuna hiilihangon kanssa katolla savupiipun tukkeena, verenpaineet pilvissä kiukusta.
Mukavimmat linnut ikinä kököttävät niinikään tämän saman talon toisella puolella, ikkunapellin päällä. Lahjaksi joskus saadut. Ovat selvästi onnellisia kevään tulosta, kuten kuvasta näkyy. Eivät laula eivätkä räpiköi.
Mun maanantai ei kai olisi täydellinen maanantai ilman pientä kommellusta. Tänään kävin täyttämässä kansalaisvelvollisuuteni - siis äänestämässä. Pois lähtiessäni kävelin äänestyspaikan lasiovea päin niin, että meinasi karmit jäädä kaulaan. Muistona pieni arka kohta olkapäässä. Pitäisiköhän varata jo aika sinne näöntarkastukseen ? :)
Onneksi huomenna on jo tiistai!
Ellis
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti