Tämän talon puutarhaosaston työnjohto on näin virkeä ja valpas ^
En valita, kun kukaan ei hengitä niskaan vaan saan haravoida ihan rauhassa kuulakkaassa kevätillassa (= nuorisolla on vaikka mitä verukkeita, joten en saa tänään mitään apua pihahommiin, vaan joudun puurtamaan yksin).
Vaikka ihan oikeasti, alan uskoa siihen, että puutarhanhoito on terapeuttista, niinkuin joku on joskus väittänyt. Kun siellä kyntää yltäpäältä lehtiroskassa, pölyssä ja mullassa ja viimeisillä voimillaan raahautuu sisälle saunan lämmitykseen, ei olotila suinkaan ole harmistunut tai ikävä vaan leppoisa, mukava, raukea, tyytyväinen. Parit vilkaisut vielä ikkunasta omiin aikaansaannoksiin... hmmm :)
Kun vielä osaisi toteuttaa tätä jokakeväistä urakkaa niinkuin sen suunnittelee: pikkuhiljaa, vähän kerrallaan, nautiskellen ja kaikessa rauhassa.
Mutta ei. Hetimullekaikkitännenyt.
Hullun kiilto silmissä puoli pihaa tänään ja loput huomenna, pusikoitten leikkuu siihen päälle ja muutaman kivikasan siirtäminen. Loppuilta kuljetaan selkä kierossa ja käsivarret täristen.
Noh, ei ehkä ihan noin, mutta kyllä tunnustan pahan tapani yrittää ahkeroida kerralla vähän liikaa. En malta lopettaa ajoissa. Sitten olen ihan puhki poikki ja aamuisin kuin asfalttikoneen alle jäänyt.
Nyt olen yrittänyt tietoisesti opettaa itselleni, että vähemmälläkin hosumisella voi päästä samaan lopputulokseen: ihan varmasti saan kasvamaan taas kaikki rikkaruohot juhannukseen mennessä :)
Tänään oli oppitunti nro 1.
Pakotin puolentoista tunnin ahkeroinnin jälkeen itseni pois puutarhahommista - ja kas, saunan lauteilla mielessäni jo hahmottelin huomisen päivän urakan ja etenkin sen, mihin se päättyy.
Pieni pala kerrallaan. Less is more - ehkä tässäkin asiassa.
Ja kun katsot kuvaa, huomaat mikä loistava mentor mulla on opettamassa tätä puutarhanhoidon hallintaa ja mielen tyyneyttä :D
Maanantai-illan terveisin,
Ellis
Edit. Foto: viime syksyltä, tytttären nappaama
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti