Tänään myöhäisilta on taas varattu Beckille ja Gunvaldille. Minustakin olisi voinut tulla poliisi. Ainakin jonkun ammatinvalintatestin mukaan (joskus 80-luvulla). Ihan totta, testissä kysyttiin kaikki mahdolliset luonteenpiirteet ja muut ominaisuudet. Ei nyt ihan ensimmäiseksi olisi tullut itselle mieleen, vaikka oon kyllä osoittanut viimeksi muutama vuosi sitten selvästikin lahjoja kyseiselle alalle.
Eräänä marraskuun iltana (siis silloin muutama vuosi sitten) tulin liiteristä puukopan kanssa. Huomasin, että ohueen lumikerrokseen oli jäänyt jäljet suurehkoista kengistä. Jäljet johtivat suoraan naapurin nurkalta mun pihaan ja siitä meidän pihan läpi ja keittiön ikkunan alta taas toisen naapurin pihaan. Hmmm... Joku on kulkenut tästä!
Rynnistin puukopan kanssa sisälle ja kyselin, oliko lapsista kukaan nähnyt mitään tai ketään outoa pihassa tai lähettyvillä. Eivät olleet. Lähdin uudestaan toteamaan, että jäljet olivat toden totta siellä.
Reippaana tyttönä kävelin naapuriin soittamaan ovikelloa ja kertomaan havainnoista, että osaavat muutkin olla varuillaan. Naapurissa kiiteltiin, kun tulin ilmoittamaan, olivat vastikään tulleet kaupasta, eivätkä olleet huomannet jälkiä tai muutakaan omituista. Menin samoin tein toiseen naapuriin. Siellä oltiin myös jäljet huomattu. Sinne oli jokin aika sitten tullut nuori poika myymään partiolaisten joulukalenteria, ihan siitä naapurista, äitinsä kasvimaakengät (sellaiset suuuuret, vähän crocksin tapaiset) jalassa. Joo-o.
Lampsin kotiin. Siinähän ne kasvimaakengät olivat tuulikaapissa. Ja muutama myymättä jäänyt kalenteri keittiön pöydällä. Että tämän sortin salapoliisi täällä asuu. Oikea Neiti Etsivä.
Meillä oli hauskaa sinä iltana (=lapsilla, minun kustannuksella).
Eihän minusta voisi oikeasti koskaan mitään etsivää tulla, hukkaan kaiken. Viimeksi tänään lompakon. En tosin itse vielä sitä ollut huomannut, kunnes puhelin soi ja työmatkan varrella olevalta suurelta kirppishallilta soitettiin. Kysyivät, onko minulla kaikki tallessa. Olin juuri vetänyt kengät jalkaan hakeakseni lompakon autosta. Sanoivat, ettei tarvitse, se on heillä siellä.
Onni onnettomuudessa, joku rehellinen löytäjä palautti lompakkoni kirppiksen kassalle. Että iso kiitos vaan hänelle, kuka olikin!
Tulipas tästä pitkä stoori. Mutta nyt tulee kiire, kohta alkaa rivitanssi...
Näihin tunnelmiin, näihin tapahtumiin,
Ellis
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti