Selkeinä päivinä talven valo on kuulasta ja kaunista. Jotenkin hiljaista ja ohimenevää, niinkuin on päivä talvella: äkkiä se vain hämärtyy ja sitten kohta onkin pimeää.
Talvipäivän valo tulee armotta pölyisten ikkunoiden läpi, pieni auringonsäde yrittää yltää edes ikkunan karmiin asti.
Hiljainen tuulikello katsoo vanhoine lusikoineen, haarukoineen ja kakkuvuokineen ulos, taitaa muistella viime kesää ja niitä tuulia, jotka sitä heiluttivat.
Nyt se on talviteloilla, lomalla, kun ei sellaista kesällä saa.
Näitä tuulikelloja syntyy silloin tällöin, kun tekee mieli vääntää rautalankaa ja olla ajattelematta mitään. Kapistuksia, härpäkkeitä, niinkuin nuoriso niitä nimittää meillä. Halusipa joku kuitenkin omaan huoneeseensakin :)
Sateen jälkeen talven valoa odotellen,
Ellis
Haa, nyt ymmärrän, miksi noita tuulikelloja katsellessa AJATUS LEPÄÄ! Se johtuu jo niiden tekovaiheesta, et kuormita niitä millään ajatuksilla. Eläköön ajatusvapaat härpäkkeet!
VastaaPoistaSiitähän se tietenkin johtuu :) Kerran kävi niin, että olin laittanut kaksi samanlaista haarukkaa vierekkäin samaan tuulikelloon roikkumaan - ajatukset jossain pysäkillä...
VastaaPoistaMoikkamoi, Leila vihjaisi tän osoitteen mullekin (terveisiä Kuopiosta). Kiva lueskella kuulumisia (ja Justus on noissa aiempien postausten kuvissa ihan mielettömän söpö!!)
VastaaPoistaHeiii! Tervetuloa mukaan!
VastaaPoista