lauantai 26. helmikuuta 2011
Siivekkäät
Täällä on tänään tämmöisiä siivekkäitä.
Pienempi enkeli istuu kesät talvet takapihan terassin pilarin kolossa, isompi on tämmöinen arkisempi, mutta on silläkin siivet :)
Tää arkienkeli on tänään tuuletellut torkkupeittoja ynnä muita ja koittanut saada paikkoja jonkinmoiseen kuntoon. Kun viikon makaa kuumeessa, on huusholli sen näköinen, että huh huh! Pienten perhetalkoiden (=työleirin) jälkeen koti alkaa muistuttaa taas etäisesti sitä paikaaa, mikä se oli joskus... Kamalasti ei vielä jaksa heilua, mutta vähän kerrallaan.
Mihinkäs tässä on kiire?
Pienen automatkan jälkeen päästään istumaan mummulan ruokapöytään. Mummun kalakeitto ja lätyt on ehkä parasta, mitä olen syönyt pitkään aikaan. Muutenkin ihanaa päästä neljän seinän sisältä jo liikenteeseen - muuallekin kuin oman pihan pyykkitelineelle :)
Eiliseen elokuvailtaan vielä...
Juuri, kun vähän sekavalta tuntuvan elokuvan tapahtumat alkavat muuttua kiinnostaviksi ja alkaa vihdoin tapahtua jotakin, tapahtuu OIKEASTI jotakin.
Nimittäin koko leffa jämähtää paikoilleen yhteen kuvaan, eikä suostu liikkumaan eteen eikä taakse.
Sammutan, aloitan uudelleen, etsin kohtausvalikosta edellisen ja seuraavan kohtauksen ja yritän jatkaa katsomista. Ei onnistu. Dvd on jumiutunut johonkin elokuvan puolivälin ja lopun välimaastoon. Mikä tuuri! Toisessa päässä sohvaa jo nukuttiin, karkit oli syöty ja loppuratkaisun sai ihan itse kuvitella millaiseksi halusi. Huippua!
Edellisen kerran, kun vuokrasin elokuvan, unohdin palauttaa sen ajoissa...
Ei ole ehkä mua varten nää vuokraleffat.
Tänään jännitetään kumpi vie voiton, Harjakainen vai Munamies! Ja kun Emma Gaala on samaan aikaan toisella kanavalla, eihän tässä taas ehdi muuta kuin hengästyä lauantai-illan kiireessä. Huh!
Siipien havinaa kaikille,
Ellis
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti